Pekka Toveri kertoo, kuinka nopeasti Ukrainan täytyy pystyä etenemään – "Siellä ei kyetä panssarijoukoilla ajelemaan"

Ukraina on kiihdyttänyt iskujaan Mustallamerellä – Pekka Toveri arvioi sotatilannetta 6:19
Video: Ukraina on kiihdyttänyt iskujaan Mustallamerellä – Pekka Toveri arvioi sotatilannetta.

Ukraina on tehnyt kesän alusta asti vastahyökkäystä ja pyrkinyt valtaamaan alueita takaisin itselleen. Vastahyökkäyksen onnistumista, tai ainakin sen hitautta, on arvosteltu.

Suomen puolustusvoimien entinen tiedustelupäällikkö, nykyinen kansanedustaja Pekka Toveri (kok.) sanoo MTV Uutisten haastattelussa, että odotukset Ukrainan vastahyökkäystä kohtaan ovat olleet liian suuret.

– Sanoisin, että arvostelu on ollut osittain epäreilua. On sanottu, miksi Ukraina ei taistele kuten länsimaat taistelevat, Toveri aloittaa.

– Länsiliittoutuneet ovat taistelleet vuodesta 1942 eteenpäin täydellisellä ilmaherruudella ja täydellisellä kaluston teknisellä ja lukumäärällisellä ylivoimalla. Ukrainalla ei ole mitään näistä. Voimasuhteet ovat aika lailla tasan.

Ukraina taistelee Toverin mukaan tavalla, jolla se uskoo saavansa jotain aikaiseksi – tapattamatta omia joukkojaan kovin paljoa.

Venäjän tykistö esteenä

Toveri painottaa läpimurtotaistelun vaikeutta ja ottaa vertailukohdan toisesta maailmansodasta.

– Kun liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa, meni melkein kaksi kuukautta ennen kuin he saivat murrettua saksalaisten puolustusasemat ja pääsivät syvyyteen. Läpimurron tapahduttua Ranska vallattiin muutamassa viikossa.

Ukrainan etenemistä on Toverin mukaan hidastanut venäläisten vahva tykistö, joka sen on pitänyt lamauttaa.

– Venäjän puolustus perustuu aina vahvaan tykistöön. Tykistö on venäläisille taistelukentän jumala ja kuningas. Nyt näyttää siltä, että he (Ukraina) ovat päässeet siihen, että heillä on tulenkäytön ylivoima, Toveri sanoo.

Nyt Ukrainalla olisi edellytyksiä edetä, mutta monta kysymysmerkkiä on edelleen. Onko heillä riittävästi ilmatorjuntaa suojaamaan aukealla hyökkääviä panssarijoukkoja? Onko heillä riittävästi logistista kykyä ylläpitämään hyökkäystä?

Ukrainalla kiire edetä

Ukrainan vastahyökkäystä eteläisellä rintamalinjalla johtava kenraali väitti CNN:n perjantaisessa haastattelussa, että hänen joukkonsa ovat tehneet läpimurron Verbovessa.

Kyseinen kenraali ennustaa vielä suurempaakin Ukrainan läpimurtoa. Hän ei usko syksyistyvän sään vaikuttava suuremmin vastahyökkäyksen onnistumiseen.

Toveri on hieman toista mieltä. Hän sanoo, että Ukrainalla on kiire edetä ennen kuin syksyn sateet pehmittävät maan.

Aikaa ei ole paljoa. Toveri uskoo, että vastahyökkäyksen kohtalo selviää seuraavien viikkojen aikana.

Yhdeksi kiintokohdaksi Toveri sanoo lokakuun 15. päivän, joka on Ukrainassa perinteisesti lämmityskauden alkupäivä.

– Sateet lisääntyvät ja mustan mullan maat menevät pehmeäksi. Siellä ei kyetä enää panssarijoukoilla vettyneillä pelloilla ajelemaan.

Lue myös:

    Uusimmat