Pekka Saurin kolumni: Kun koronavirus jyllää, luotatko viranomaisiin – vai kehen?

Kriisitilanteiden hallinta on avoimessa viestintäympäristössä käynyt yhä hankalammaksi. Hallitusten ja viranomaisten toimenpiteiden riittävyyttä kyseenalaistetaan erilaisin perustein. Kuvaavaa on, että tilanteita kommentoivat asiantuntevasti ihmiset ja tahot, joilla ei ole aiheesta – kuten nyt koronaviruksesta – mitään varsinaista asiantuntemusta. Tuloksena on pelkästään epävarmuuden ja hämmennyksen lisääntyminen, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Pekka Sauri.

Lue myös: Kommentti: THL:n pääjohtajan moka saattoi olla lottovoitto taistelussa koronaepidemiaa vastaan

En yritä tässä teeskennellä epidemiologia tai lääkäriä. Viestinnästä sen sijaan kuvittelen jotain ymmärtäväni. Olin jo ehtinyt kirjoittaa tätä huomattavasti kriittisemmän tekstin, kunnes torstaina tasavallan presidentin ja pääministerin rauhallinen, vakuuttava ja tyylikäs esiintyminen Ylen A-Talkissa muutti maiseman kertaheitolla.
Sähköinen viestintä on nopearytmistä.

Keskustelu saattaa kärjistyä minuuteissa tai jopa sekunneissa. Tämä asettaa viranomaisviestinnän aivan uuteen tilanteeseen. Samaan aikaan pitäisi päivittää tilannekuvaa, pohtia konkreettisia toimia ja olla mukana avoimessa keskustelussa, jossa kansalaisilla on paljon kysyttävää ja kommentoitavaa. Tehtävä on vaativa.

Houkutus leikkiä asiantuntijaa on suuri

Helposti leimautuu sinisilmäiseksi se, joka peräänkuuluttaa luottamusta viranomaisten asiantuntemukseen ja toimenpiteisiin. Verkko on pinkeänä kaikenkarvaista tietoa ja ”tietoa” viruksen leviämisestä ja sen vaikutuksista, ja viranomaisviestintä näyttäytyy monelle lähinnä toppuuttelemisena ja vastuun väistelemisenä. Houkutus on koko ajan tarjolla siihen, että itse kukin esittää tietävänsä jotakin, mistä viranomaiset ja päättäjät eivät tiedä.

Mutta minkä tahon asiantuntemukseen ihmisten pitäisi luottaa, ellei virkavastuulla toimivien asiantuntijoiden? 

Lue myös: Lapsiperhe joutui kahden viikon karanteeniin, kun lapsella todettiin koronavirus – Tartunta tuli, vaikka lapsi oli jo ennestään karanteenissa

Luottamus viranomaisiin ei tarkoita, ettei tilanteesta saisi avoimesti keskustella ja viranomaisten antamaa tietoa kyseenalaistaa. Tästä juuri on kysymys: toisaalta pitäisi luottaa päättäjien ja viranomaisten toimenpiteisiin ja toisaalta käydä niistä avointa keskustelua. 

Viestintätyhjiö syntyy ja täyttyy nopeasti

Kokonaan toinen asia on se, että viranomaisten osaaminen ja tilannearvio lähtökohtaisesti tyrmätään. Tämä avaa kentän poliittiselle pelaamiselle ja faktojen mitätöimiselle. Perustelluista tosiseikoista ajaudutaan nopeasti uskomusten, huhujen ja luulojen maailmaan. Tähän ei millään järjestäytyneellä yhteiskunnalla ole kriisitilanteessa varaa.

On päivänselvää, että viranomaiset voivat tehdä virheitä ja päättäjät (jälkiviisaasti arvioiden) huonoja päätöksiä. Tämä ei muuta asiaa yhtään miksikään. Olipa virkavastuussa tai demokraattisessa päätösvallassa kuka hyvänsä, erehtymätön ei ole kukaan. Jos virkakunta tai päättäjät vaihdetaan, sama tilanne on yhtä lailla voimassa.

Pois siis se minusta, että kyseenalaistaisin Suomen vastuullisten viranomaisten osaamisen ja ammattitaidon. Sen sijaan peräänkuulutan viranomaisviestinnän ja erityisesti vuorovaikutteisen viranomaisviestinnän parantamista ja lisäämistä. Tämä tarkoittaa muun muassa päivystystä sosiaalisessa mediassa, jossa ihmisten epätietoisuudesta nousevat kysymykset ja epäilykset näkyvät vuorokauden ympäri. 

Viestintätyhjiö syntyy nopeasti, ja se täyttyy yhtä nopeasti. Elleivät päättäjät tai viranomaiset ole jatkuvasti mukana kansalaiskeskustelussa, niiden jättämän aukon täyttävät jotkut muut – ja niiden muiden asiantuntemuksesta ei ole minkään valtakunnan takeita. 

Tai jos on, se valtakunta on jokin toinen kuin omamme. 

Hallituksen ja viranomaisten on lisättävä paukkuja reaaliaikaiseen, kaksisuuntaiseen ja monenkeskiseen viestintään kaikilla niillä kanavilla joilla kansalaiskeskustelua käydään. Sen ei luulisi tähän maailmanaikaan olevan ylivoimaista.

P.S. Taas on viime päivinä nähty lausuntoja, joiden mukaan ”ei ole aihetta paniikkiin”. Olisiko mahdollista luopua paniikki-sanan käytöstä kerta kaikkiaan? Vaikea kuvitella tilannetta, jossa päättäjä tai viranomainen ilmoittaisi, että ”nyt on aihetta paniikkiin”. Aihetta paniikkiin ei ole koskaan. 

Pekka Sauri
Kirjoittaja on työelämäprofessori Helsingin yliopistossa.