Etelä-Suomessa lunta on luvassa aamupäivän ajan.
Etelä- ja Keski-Suomessa ajokeli on tänään monin paikoin huono lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi.
– Jatkuvasti lisää lunta aamupäivän aikana, ennustaa meteorologi Pekka Pouta.
Maan etelä- ja keskiosan yllä on keskiviikkoaamuna lumisadealue, joka Poudan mukaan väistyy vasta, kun tuuli kääntyy.
– Näin tulee käymään aamupäivän jälkeen, enemmän iltapäivän puolella. Se ajaa lumikuurojonon lopulta merelle, pilvipeite voi vähän aukkoilla, Kaakkois-Suomessa lumisade voi kestää pidempään, Pouta sanoo.
Pääkaupunkiseudulla lukuisia busseja ja raitiovaunuja on peruttu aamun aikana, kertoo Helsingin seudun liikenne.
Lumisateiden jälkeen on luvassa "vähäsateinen pakkaskausi", ennustaa meteorologi Pouta.
Maan pohjoisosassa kylmä ja pääosin poutainen sää jatkuu. Suureen osaan Lappia on annettu varoitus kireästä pakkasesta.
Pohjoisessa lämpötilat voivat Poudan mukaan laskea jopa yli 40 pakkasasteeseen. Keskiviikkoaamunakin käsivarressa on kylmimmillään 37 astetta pakkasta.
Loppuviikosta Etelä-Suomen sää tuntuu kylmän viiman vuoksi lähes yhtä kylmältä kuin Lappi.
Lisäksi suureen osaan maata on annettu tulvavaroitus, sillä hyyde voi nostaa vedenkorkeuksia paikallisesti.
