Pekka Poudan Sini-koira tapasi kaimansa kesken työpäivän – löytyi yllättävä yhteys

Pekka Poudan Sini-koira hullaantui vastaan tulleille koiranpennuille MTV Uutiset Liven lähetyksessä –"Lieneekö Sini mustasukkainen?" 0:35
Pekka Poudan Sini-koira hullaantui vastaan tulleille koiranpennuille MTV Uutiset Liven lähetyksessä – "Lieneekö Sini mustasukkainen?"

Sini-koira pääsi kaimansa rapsutettavaksi. 

Supersuloinen Sini-koira piristää suomalaisten televisiokatsojien aamuja, kun hänet nähdään isäntänsä Pekka Poudan kanssa kertomassa säätiedotuksia MTV3-kanavalla. Usein televisiokatsojan katse harhaileekin suloisessa Sinissä kuin sääkartassa. 

Tällä viikolla Sini-koira oli jälleen isäntänsä Poudan kanssa töissä, kun tapasi työn ohessa kaimansa Sini Sabotagen, joka oli vierailemassa Uutisaamussa uuden levynsä tiimoilta.

Sini-koiran viralliselta Instagram-tililtä löytyy kohtaamisesta kuva. 

– Tapasin tänään Sini Sabotagen, kuvassa lukee sujuvalla englanninkielellä. 

– He kutsuivat minua Sabotageksi myös, silloin kun olin pentu, kirjoituksessa jatketaan. 

Kuvassa kaimakaverit istuvat sohvalla, laulajan silittäessä karvakaveria. 

Sini-koiralla löytyy faneja ihmisten lisäksi myös eläimistä. Yksi näistä on 4-vuotias Neva Masquerade -rotuinen kissa nimeltään Vinski. Kissa tapittaa silmät kirkkaina arkiaamuisin Uutisaamua. 

Etenkin säälähetysten aikana pörheäkarvaisen Vinskin keskittyminen terävöityy. Se hypähtää silloin lähemmäs televisioruutua ja jää malttamattomana odottamaan television kulmalle.

– Minusta tuntuu, että Vinski on ehdollistunut Pekka Poudan ääneen. Kun Vinski kuulee Pekan äänen, se yhdistää sen siihen, että todennäköisesti pian Sinikin tulee jostain kulmasta esiin, Vinskin omistaja kertoi taannoin MTV Uutisille. 

Lue myös:

    Uusimmat