Pekka Haavistolla suora linja Darfurin sisseihin
Kansanedustaja, erityisavustaja Pekka Haavisto (vihr.) toimi vuosina 2005−2007 Euroopan Unionin Sudan-erityisedustajana ja oli mukana Darfurin rauhanneuvotteluissa. Haaviston pesti oli ensimmäinen laatuaan, joten kontaktit konfliktin osapuoliin oli luotava itse. Vuosien saatossa suhteet ovat kehittyneet niin hyviksi, että Haavisto voi matkustaa sissialueilla turvallisin mielin.
Suhteiden luominen Darfurin kriisin osapuoliin alkoi Nigerian rauhanneuvotteluissa vuonna 2005. Pekka Haavisto kertoo, että neuvottelut etenivät puuduttavan hitaasti. Pöydän ympärillä palloteltiin lausuntoja puolelta toiselle, ja lopputulosta ei näyttänyt syntyvän.
− Virallisten neuvottelujen seuraamisen sijaan aloin tarkkailla huoneessa olevia hiljaa pysytteleviä miehiä, Haavisto sanoo.
Kävi ilmi, että nämä miehet olivat lausuntoja pyörittelevien edustajien neuvonantajia, joilla oli suorat yhteydet taistelukentillä toimiviin sissijohtajiin.
Neuvonantajien avulla Haavisto pääsi pikkuhiljaa keskustelemaan suoraan taisteluja johtavien sissien kanssa. Haavisto tunnetaan hyvin Darfurin alueella, ja sissit tietävät, että hänestä on heille enemmän hyötyä kuin haittaa. Haavisto saattaa pystyä tuomaan kansainväliseen tietoisuuteen joidenkin sissiryhmien näkemyksiä, joita aikaisemmin ei ole otettu huomioon.
"Yes mr. Pekka, we are not going to shoot you"
Haavisto kertoo joutuneensa kerran Darfurissa työmatkalla lentämään helikopterilla sissien hallitsemien alueiden läpi. Ennen matkaa hänelle sanottiin, että lentämien on mahdotonta, koska sissit todennäköisesti ampuisivat kopterin alas.
Ongelmia ei syntynyt, sillä Haavisto kaivoi kännykkänsä esiin ja soitti alueita hallitseville sissijohtajille ja kertoi matkasuunnitelmistaan.
−Yes mr. Pekka, you can fly. We are not going to shoot you. (Kyllä herra Pekka, voit lentää. Emme ammu sinua.), kuului vastaus.
Harrastuksena panttivankien pelastaminen
Syksyllä 2007 jo kansanedustajan tehtäviin siirtynyt Haavisto luki uutisen, jossa kerrottiin kahden siviilin kidnappauksesta Pohjois-Sudanissa. Hän arveli, että asialla saattaisi olla sissiryhmä, jonka kanssa hän oli aikaisemmin ollut paljon tekemisissä.
Haavisto päätti soittaa ryhmän johtajalle paheksuakseen toimia ja ehdottaakseen panttivankien vapauttamista. Tällä kertaa Haavistoa kuunneltiin. Seuraavana päivänä Haaviston puhelin soi, ja sissijohtaja pyysi tätä tulemaan kohta vapautettavia panttivankeja vastaan. Sillä kertaa Haavisto ei päässyt itse paikan päälle, koska kansanedustajan työ Helsingissä sattui olemaan pahasti kesken.
− Olen iloinen, että pystyin auttamaan, Haavisto toteaa.
Haaviston poikkeukselliset suhteet Afrikan kriisialueiden toimijoihin ovat lähes korvaamattomia. Ulkoministeri Alexander Stubb nimittikin Haaviston erityisavustajakseen Sudanin, Eritrean, Etiopian sekä Somalian alueiden kriiseihin. Enää Haaviston ei tarvitse siis hoitaa Afrikan asioita vapaa-ajan harrastuksenaan.
Haastattelu on alun perin julkaistu maaliskuussa 2009.
Uusimmat
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
Lataa lisää