Pekka Haavisto ja Antonio Flores joutuivat aikoinaan kuumottavaan tilanteeseen – erikoinen hetki sai täysin yllättävän käänteen

Pekka Haavisto kohtasi vuoden 2012 presidentinvaalien kiertueella puolisonsa Antonio Floresin kanssa yllättävän tilanteen.

Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa juontaja-toimittaja Maria Veitola vierailee kauden viimeisessä jaksossa ulkoministeri Pekka Haaviston veneellä, joka on kansanedustajalle tärkeä. Kaksikko suuntaa yhdessä veneellä saareen, jossa vietetään yksi syksyinen yö. 

Vierailulla mukana ei ole Haaviston pitkäaikainen puoliso Antonio Flores, joka on Haaviston mukaan samaan aikaan muualla matkoille.

Veitola kyselee Haavistolta ruuanlaiton ohessa, tekeekö hän itse kotona paljon ruokaa. Tästä Haaviston mukaan vastaa kotona kuitenkin ennemmin Flores. 

– Meillä on niin hyvä kotikokki Antonio, mä en pysty kilpailemaan sen kanssa, Haavisto arvioi. 

Flores ja Haavisto tapasivat toisensa 1990-luvun lopussa ja ovat asuneet yhdessä Suomessa yli 20 vuoden ajan. Haavisto kertoo Veitolalle, että vuoden 2012 presidentinvaalien aikaan hän koki vaalikiertueella Floresin kanssa hetken, jota ei hevin unohda. Tuolloin Flores oli Haaviston mukana Kymenlaaksossa eräällä pienellä paikkakunnalla, jonka paikallisen pubin perussuomalainen omistaja oli pyytänyt paria vierailemaan baarissaan. 

Paikalla heitä odotti yllättävä tilanne. 

– Meille lyötiin mikrofonit kouraan ja siellä istuivat ukot kaljatuoppeja puristellen, Suomi-korut kaulassa roikkuen ja Suomi-tatskat. Sanoin, että presidentinvaalit ovat tulossa ja (nyt on) näitä ja näitä teemoja, ja ukot yhä puristaa tuoppia tiukasti, Haavisto muistelee. 

– Sitten sanoin Antoniolle, että sano säkin jotain, kun mulla on vähän aiheet lopput. Sitten Antonio kertoi, millaista on tulla Suomeen Ecuadorista, aloittaa työt täällä, oppia suomen kieli ja näin poispäin. Sitten ne tyypit alkoivat katsomaan, että "ei helvetti: sä oot töissä, että sä teet niinku töitä". 

Haaviston mukaan tämän myötä tilanteessa syntyikin yllättäen hyvä keskustelu ja paikalla olijat ihastuivat Floresiin. 

– Sitten se olikin yhtäkkiä niin, että "hei sä oot hyvä jätkä". Että siinä oli maahanmuuttaja, seksuaalivähemmistön edustaja, ja sitten hänestä tulikin yksi meistä. Ajattelin, että ei siinä pubissa, siinä paikkakunnalla ole niin paljon maahanmuuttajia näkynyt, ettei ole ollut sitä kontaktia. Ja sitten se tuli vähän kuin tilauksesta, niin sitten sitä suhdetta siinä luotiin. 

Pubista Haavisto ja Flores päätyivät kansanedustajan mukaan lopulta lähtemään kuin paikallisten ylimpinä ystävinä. Tilanne valoi Haavistoon yhä enemmän uskoa tulevaisuuden suhteen. 

– Tämmöiseen Suomeen mä uskon aika paljon: tällaisten kontaktien kautta se Suomi muuttuu. 

Yllä olevalla videolla Pekka Haavisto kertoo hetkestä, jolloin joutui pakenemaan henkensä edestä. 

Yökylässä Maria Veitola torstaisin kello 21. Jaksot ilmestyvät viikon ennakkoon mtv-palveluun.


Lue myös:

    Uusimmat