Patrice Evra Cristiano Ronaldosta: "Jos hän kutsuu sinut lounaalle, kieltäydy"

Ranskan ex-maajoukkuepelaaja Patrice Evra on avautunut jalkapallon MM-kisoissa pelaavan Portugalin Cristiano Ronaldon ajasta Manchester Unitedissa.

Videolla Tulosruudun raportti Portugalin avausottelusta MM-kisoissa.

Evra ja Ronaldo pelasivat vuosina 2006-2009 yhdessä ManU:ssa. Ranskalainen kertoi ITV:n MM-kisapodcastissa, siitä millaista on saada kutsu harjoituksien jälkeiselle lounaalle Ronaldon luokse. Evra kertoo, että ruoka on terveysruokaa, ja että joudut harjoittelemaan vielä lisää.

– Annan nyt vinkin kaikille, jos Cristiano kutsuu sinut lounaalle, sano vain ei. Ei ruuan takia, mutta vierailu tuntuu kuin olisi treenisessio käynnissä, Evra sanoo.

– Hän kutsui minut kylään harjoituksien jälkeen. Olin erittäin väsynyt ja pöydällä oli vain salaattia ja kanaa, juomaksi pelkkää vettä, ei mehua. Aloitimme syömisen ja odotin, että luvassa olisi pääruuaksi pihviä tai sen sellaista. Hän sai syötyä ja alkoi leikkimään jalkapallolla. Olin juuri lopettanut syömisen, ja hän tahtoi pelata kahden kosketuksen syöttöharjoitusta, tämän jälkeen hän halusi mennä altaaseen uimaan, sitten porealtaaseen ja lopulta saunaan, Evra kertoo. 

– Tämän jälkeen totean, että miksi olemme täällä? Onko meillä peli huomenna,  onko tämä pelkkä lounas? Tämän takia en suosittele kenellekään lounasta Cristianon luona, jos hän kysyy, vastaa ei. Hän on kuin kone, ei koskaan halua lopettaa harjoittelemista. Vakavasti puhuen, hän ansaitsee kaiken, mitä on saavuttanut. Hän on tehnyt niin paljon töitä sen eteen, Evra jatkaa.

379 ottelua ManU:n paidassa pelannut Evra kertoo myös toisen tarinan Ronaldosta. Rio Ferdinand voitti hänet pingiksessä, ja tämä oli suututtanut Ronaldon. Hän halusi olla paras myös pingiksessä.

– Rio voitti Cristianon pingiksessä, me muut vain huusimme ja Cristiano oli masentunut. Tämän jälkeen hän pyysi serkkuaan ostamaan hänelle pingispöydän. Cristiano harjoitteli kaksi viikkoa, tuli takaisin ja voitti Rion kaikkien edessä, Evra kertoo. 

– Sellainen on Cristiano Ronaldo, tämän takia en ole yllättynyt siitä, että miksi hän haluaa voittaa seuraavankin Kultaisen pallon, miksi hän haluaa voittaa MM-kultaa. Koska hän on vihainen mies, Evra päättää.

Patrice Evra kertoo ITV:n MM-kisapodcastissa ajassa 4:57 eteenpäin lounaasta Ronaldon kanssa. 

Lue myös:

    Uusimmat