Ranska 2009. Käsikirjoitus ja ohjaus: Christophe Barratier. Tuotanto: Nicolas Mauvernay, Jacques Perrin. Kuvaus: Tom Stern. Leikkaus: Yves Deschamps. Pääosissa: Gérard Jugnot, Clovis Cornillac, Kad Merad, Nora Arnezeder, Bernard-Pierre Donnadieu, Maxence Perrin, Pierre Richard, Francois Morel. Kesto: 120 min.
Ranskalaisen Christophe Barratierin (Kuoropojat) käsikirjoittama ja ohjaama Paris 36 on vanhanaikainen elokuva hyvässä ja pahassa. Se on 30-luvun Pariisin lumoa tihkuva musiikkisatu, kuin sota-ajan romanttinen klassikko ikään. Ollakseen 2000-luvun tuote siitä kuitenkin uupuu tarvittavaa särmää.
Eletään Pariisin kevättä 1936. Kaupungin pohjoisosan työläiskortteli, joka tunnetaan yksinkertaisesti nimellä Le Faubourg, imee vaikutteita koko Euroopan laajuisesta poliittisesta kuohunnasta. Hitlerin nousu naapurimaassa tiivistää oikeiston ja juutalaisvihaajien rivejä, ja toisaalta vasemmistopopulismi ja AY-liike voivat hyvin.
Kolme ystävystä, lavamestari Pigoil (Gérard Jugnot), voileipämyyjä Jacky (Kad Merad) ja nuori radikaali Milou (Clovis Cornillac), jäävät työttömiksi vanhan Chansonia-musiikkiteatterin suljettua ovensa.
Miehet päättävät ottaa kohtalon omiin käsiinsä ja esittää paikallisten ihmisten tuella menestysmusikaalin, jonka avulla teatteri saataisiin elvytettyä. Heillä on omat salaiset ja keskenään ristiriitaisetkin motiivinsa, mutta yhteinen tavoite on palauttaa elämä takaisin turvallisiin uomiinsa.
Elokuva mässäilee Pariisi-kliseillä. Vaikka täydellinen kaupunkilavaste on rakennettu Prahan ulkopuolelle, tutut hanurit soivat haikeasti, ranskalaiset korot kopisevat ja hyväsydäminen työläisisä Pigoil suree vaimonsa lähtöä toisen miehen matkaan. Mennyt on myös hänen nuori poikansa Jojo (Maxence Perrin), joka yllätys yllätys on lahjakas harmonikansoittaja.
Pirtaan sopii maaseudulta suureen kaupunkiin saapuva viehättävä laulajatar Douce (Nora Arnezeder), joka paitsi häikäisee yleisön lahjoillaan myös varastaa pelottoman Milou-sankarin sydämen.
Tietenkin naiseen rakastuu myös elokuvan pahis, natsimielinen teatterinomistaja Galapiat (Bernard-Pierre Donnadieu), jolla on valta joko nostaa tai sulkea laitos.
Ahneen yläluokan brutuksen ja nuoren hyväsydämisen laululinnun välinen kuvio tuo mieleen toisen pariisilaisteatteria kuvanneen spektaakkelin, Baz Luhrmannin Moulin Rougen!
Hyvien ihmisten pelastusprojektien seuraaminen on yleensä tyydyttävää, niin nytkin. Chansonian kohotessa tuhkasta solidaarisuus yhdistyy nostalgiaan, vanhan ajan humanismi tulevaisuudenuskoon.
Mutta mutkia mahtuu matkaan liikaakin, ja jännite pääsee lopahtamaan. Kerronta on niin luppoleppoisaa, ettei syviä tunne-elämyksiä saati yllätyksiä synny.
Rakkauden kaupunkia kaipaaville kauneuden palvojille Barratierin musiikkielokuva on kuitenkin kesätapaus.
Teksti: Tuuve Aro
Katso elokuvan traileri täältä.