Parikymppinen kuoli raakaan väkivaltaan Vantaan vankilassa – sellimurhan käsittely alkaa

Kahta miestä syytetään murhasta ja törkeistä raiskauksista. Poliisin mukaan motiivi liittyi uhrin rikostaustaan. Myös vankilan toiminnasta on aloitettu esitutkinta.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkaa tänään poikkeuksellisen henkirikoksen käsittely. Kahta miestä syytetään kolmannen miehen murhasta Vantaan vankilan matkasellissä.

Henkirikos tapahtui tammikuun lopulla. Poliisi on kertonut, että uhriin, parikymppiseen mieheen, kohdistettiin erittäin raakaa väkivaltaa jopa kahden vuorokauden ajan. Lopuksi hänet poliisin mukaan tukehdutettiin kuoliaaksi muovipussilla.

Poliisin mukaan esitutkinnassa on selvinnyt, että teon motiivilla on yhteys uhrin rikolliseen taustaan. STT:n tietojen mukaan uhri oli tuomittu muun muassa törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Muut sellissä olleet eivät ilmoittaneet väkivallasta

Syytetyt ovat 19- ja 23-vuotiaita ja he olivat uhrin kanssa samassa sellissä. Murhan lisäksi heitä syytetään törkeistä raiskauksista.

Matkaselleissä majoitetaan tilapäisesti esimerkiksi käräjäoikeuteen tai toiseen vankilaan matkalla olevia vankeja. Sellissä oli myös kolme muuta miestä, jotka ovat asiassa todistajan asemassa.

–  He ovat tienneet väkivallasta ja joutuneet näkemään sitä, mutta eivät mahdollisesti ole uskaltaneet kertoa väkivallasta vankilan henkilökunnalle. He olivat jossain määrin pyrkineet auttamaan uhria, mutta kokonaisarvion mukaan heillä ei käytännössä ollut mahdollisuutta puuttua tilanteeseen, poliisin tutkinnanjohtaja Tero Tyynelä kertoi viime kuussa.

Poliisin mukaan uhrilla olisi ollut mahdollisuus kertoa kokemastaan väkivallasta vankilan henkilökunnalle esimerkiksi ruokailujen tai ulkoilun aikana. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Jostain syystä vankilan henkilökunta ei myöskään huomannut väkivaltaa itse. Vankilan toiminnasta on aloitettu oma esitutkintansa, mutta poliisi ei ole kertonut, mitä rikosnimikkeitä siinä epäillään tai ketkä ovat epäillyn asemassa.

Molemmilla aiempaa väkivaltarikoshistoriaaMolemmat syytetyt miehet on viime vuonna tuomittu henkirikoksen yrityksistä vankeuteen Helsingin käräjäoikeudessa.

Toinen heistä tuomittiin muun muassa murhan yrityksestä 10,5 vuoden vankeuteen. Oikeuden mukaan mies oli puukottanut uhria useita kertoja sekä ampunut aseella tätä kohti. Käräjätuomiosta on valitettu hovioikeuteen, joten se ei ole lainvoimainen.

Toinen miehistä tuomittiin isänsä tapon yrityksestä kolmen ja puolen vuoden vankeuteen. Hän oli iskenyt isäänsä kerran veitsellä selkään. Tuomio on lainvoimainen.

Lue myös:

    Uusimmat