Mainos

Pankkikorteissa siirtymävaihe sirukortteihin

Meritan, Osuuspankin ja Leonian Otto-pankkiautomaateista vastaavan Automatia Pankkiautomaatit yhtiön toimitusjohtajan Tapani Penttilän mukaan vastaavanlainen pankkikorttihuijaus ei enää Suomessa onnistuisi.

-Ensimmäisenä toimena muutettiin heti tuon automaattimallin ulkoasua. Ohjelmapuolella on myös tehty muutoksia. Samoin on lisätty kameravalvontaa, luetteli Penttilä. Penttilä näkee, että koko väärennysongelma on lopullisesti ohi, kun koko Euroopassa siirrytään vuoteen 2003 mennessä ns. sirutekniikkaan.

Sirukortteja on jo käytössä, mutta automaattisesti pankkikorttia uudistaessa ei sirukorttia vielä saa, vaan asiakkaan pitää sitä pyytää. Lisäksi pankit perivät sirukorteista pienen vuosimaksun.

-Sirukortilla olevaa pankkikorttitietoa ei pysty kopioimaan. Sitä vastoin magneettijuovan tiedot ovat nykyisillä teknisillä apuvälineillä kopioitavissa. Viime heinäkuussa tehtiin jo puoli miljoonaa sirukorttinostoa. Kaikkiaan nostoja tehtiin 20 miljoonaa, kertoi Penttilä. Penttilä kiittelee myös käyttäjien tervettä asennetta automaattinostoissa.

-Nykyisin jo katsotaan tarkasti, missä seurassa korttia käytetään ja onko lähellä ihmisiä. Automaattijonossakaan ei enää asetuta aivan toisen selän taakse. Viime syksyinen pankkiautomaattihuijaus, jota nyt siis puidaan käräjillä, tuli pankkiautomaattiyritykselle yllätyksenä.

-Hieman aikaa ihmetytti, mistä nyt on oikein kysymys. Parissa tunnissa saimme kuitenkin asian selvitetyksi, kertoi Penttilä. (STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.