Mainos

Pankit varoittavat "yhteisten" verkkopalvelutunnusten käytöstä

Pankit varoittavat asiakkaitaan verkkopalvelutunnusten väärinkäytöstä. Tavallisimmin asialla ovat puolisot, joilla saattaa olla yhteinen verkkopalvelutunnus.

Yhteistä tunnusta ei kuitenkaan voi olla olemassa. Lain mukaan esimerkiksi sijoitus tai laina on aina sen henkilön omaisuutta, jonka tunnuksilla se on hankittu.

Ongelmia on syntynyt lähinnä kuolintapausten ja avioerojen yhteydessä, kun yhteisten raha-asioiden hoidosta toisen tunnuksilla ei ole sovittu valtakirjalla.

Riitatilanteet voidaan ehkäistä helposti valtakirjalla, jonka myötä voidaan sopia, että tietty henkilö hoitaa yhteisiä asioita omien tunnustensa kautta. Järjestelmä sopii myös ikääntyneiden vanhempien raha-asioiden hoitoon.

Verkkotunnusten avulla voi hoitaa jo asioitaan verotoimistossa, Kelassa ja poliisilaitoksella. Väärät tunnukset mahdollistavat väärinkäytökset - ja väärinkäsitykset. Siksi kaikki tahot muistuttavat samasta asiasta; jokainen käyttäköön omia tunnuksiaan.

Katso Outi Airolan raportti Kokkolasta

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.