Kesäkuukausina Helsingin eläinpelastusyksikkö saa jopa 600 puhelua. On siipirikkoja lintuja, pinteeseen joutuneita jyrsijöitä ja kolarissa karkuun lähteneitä, loukkaantuneita lemmikkejä. Kaupungin eläinpelastusyksikkö on ainoa laatuaan Suomessa. Päätimme hypätä kyytiin seuraamaan, minkälaista on eläinambulanssin työ.
Näemme sen heti, kun kaarramme tielle. Suoraan edessämme, keskellä autotietä Ruoholahdessa, kyyhöttää itsepintaisesti pelastustehtävämme kohde.
Palomies Marko Lassila pysäyttää auton poikittain tielle ja kytkee päälle keltaiset huomiovalot. On aika suorittaa pelastustehtävä.
Vielä hetkeä aiemmin istuimme Helsingin pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikön eläinpelastusautossa. Reilu vuosi sitten käyttöönotettu, varta vasten eläinpelastustehtäviä varten suunniteltu auto on ainoa laatuaan Suomessa, sillä mistään muualta ei maassamme löydy vastaavanlaista ammattimaista eläinpelastusyksikköä.
– Helsingin pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikkö on ainoa Suomessa vakituisessa palokunnassa toimiva eläinpelastusyksikkö, Lassila vakuuttaa ja kertoo, että joitakin samantyylisiä yksikköjä on kuitenkin muutamien vapaapalokuntien käytössä.
Reilut kymmenen vuotta sitten lintuinfluenssan torjuntaan perustetulla yksiköllä on valmius pelastaa sekä lemmikkejä että luonnonvaraisia eläimiä.
Jopa 70 prosenttia pelastustehtävistä koskee luonnonvaraisia eläimiä, kuten edessämme kyyhöttävää kalalokkia.
Verinen lintu tarvitsee apua
Eläinpelastusnumeroon ilmoituksen lokista tehnyt ohikulkija oli havainnut verilammikossa keskellä tietä vihaisesti mulkoilleen lokin, joka oli ilmeisesti joutunut auton töytäisemäksi. Vielä ennen paikalle saapumistamme varis oli aggressiivisesti käynyt nokkimassa puolustuskyvyttömäksi muuttunutta lokkia, ilmoituksen eläimestä tehnyt Linn Byrkjeland selvittää.
– Päätin soittaa, koska en voinut itse siirtää veristä lintua syrjään, hän kertoo.
Pelastuspaikalla Lassila katsahtaa pelastusauton tarjontaa. Autossa riittää välineitä jos jonkinlaisen eläimen pelastamiseen. Käärmepihdeillä voidaan napata luikertelijoita, itsekehitellyillä koukuilla saadaan tarpeen mukaan kiinni uhittelevan joutsenen kaulasta ja haavilla napataan vahingoittuneet linnut.
Lassila tarttuukin päättäväisesti pelastusautosta löytyvään haaviin ja lähtee kohti lokkia.
Kun mies heilauttaa haavia, nyrpeältä vaikuttava lintu hypähtää yllättäen muutaman askelman kohti tien reunaa.
– Tämäpä yllätys, katsomaan pysähtynyt ohikulkija huudahtaa.
600 puhelua kuukaudessa
Koska pelastettavamme on loukkaantunut, se kiipittää aluksi karkuun, mutta ei tee vastarintaa, kun Lassila varmoin ottein kauhaisee sen haaviinsa.
Viime marraskuussa eläinpelastusvastaavan saappaisiin hypännyt Lassila tietää, mitä tekee, kun hän hellävaroen kiupsauttaa linnun haavista eläinpelastuksia varten varattuun pahvilaatikkoon.
Miehellä on takanaan satoja eläinpelastustehtäviä. Eläinpelastusyksikkö saa kesäkuukausina keskimäärin 600 puhelua, joista noin 140 johtaa pelastustehtävään. Lopuissa soitoista ei todellisuudessa tarvitakaan apua, vaan riittää, että palomies antaa soittajalle neuvoja tilanteesta selviämiseen.
Eläinpelastustehtävät ilman hälytysvaloja
Kalalokki kyydissämme kiidämme kohti Korkeasaaren villieläinsairaalaan. Todellisuudessa ajamme rauhaksiin liikenteen mukana kohti päämääräämme, sillä vaikka kaikkien yksiköiden keskimääräinen saapuminen tapahtumapaikoille on noin kuusi minuuttia, eläinpelastustehtävien kanssa ollaan joustavampia. Tehtävät suoritetaan yleensä kiireettöminä.
– Kolaritilanteissa, jossa esimerkiksi koira estäisi pelastushenkilökuntaa pääsemästä pelastamaan, menisimme hälytysajona, Lassila kertoo.
Yhtä kaikki matkaamme villieläinsairaalaan, koska sinne eläinpelastusyksikön on määrä toimittaa apua tarvitsevat luonnonvaraiset eläimet, kuten kyydissämme keikkuva lokki.
Jos pelastettu eläin olisi lemmikki, veisimme sen joko Helsingin yliopiston eläinsairaalaan tai Viikin löytöeläintaloon riippuen eläimen terveydestä. Hoitoa tarvitsevat kissat, koirat ja muut lemmikit toimitetaan eläinsairaalaan, mutta muulloin ne pärjäävät sairaalaan lähellä sijaitsevassa löytöeläintalossa.
Hoitoa tai kärsimyksen lopettaminen
Koska eläinpelastusyksikön työntekijät ovat palomiehiä, pelastettavien eläinten tunnistaminen ei ole aina helppoa.
– On tärkeä tiedostaa, miten pelastettava eläin toimii, vaikka sen tunnistaminen saattaakin joskus olla haastavaa. Tärkeää on tietää esimerkiksi, että lintu voi terävällä nokallaan iskeä, Lassila selvittää.
Lokki ei kuitenkaan yritä nokkaista meitä vaan suhtautuu pelastusoperaatioon suopeasti. Toimitamme sen yhdessä kolmen pelastamamme isokoskelon poikasen kanssa villieläinsairaalaan, jossa eläinhoitaja toteaa sen tarvitsevan eläinlääkärin konsultointia.
– Kalalokki siirretään odottamaan haavanpuhdistusta ja sitten odotetaan eläinlääkärin tutkimusta, eläinhoitaja kertoo meille.
Toisinaan villieläinsairaalaan toimitettavat eläimet ovat niin huonossa kunnossa, että ne on lopetettava. Kalalokin kohtalo ei selviä meille, mutta halutessaan eläinpelastustehtävästä ilmoittanut voi antaa yhteystietonsa eläinpelastusyksikölle, joka luovuttaa tiedot yhteydenottoa varten villieläinsairaalaan.
Onnellisemmassa tilanteessa pelastetut eläimet kuten isokoskelokolmikko taas saa tilapäisen kodin sairaalasta.
– Poikasille katsotaan oma rauhallinen paikka ja sitten annetaan niille jotakin murkinaa. Täällä ne saavat kasvaa, kunnes ne rengastetaan ja vapautetaan sitten aikanaan, sairaalasta kerrotaan.
"Puhelin soi solkenaan"
Eläinpelastusyksikössä työvuoro kestää muiden pelastusyksiköiden vuorojen tapaan vuorokauden. Työvuoron ajan Lassila on vastuussa eläinpelastuksista. Hän vastaa hälytyspuhelimeen ja tekee tilannearvion, jonka mukaan toimitaan.
Jos pelastusyksikköä tarvitaan, matkaan pyritään lähtemään minuutissa.
– Kaikilla yksiköillä on valmius lähteä liikkeelle minuutissa, huolimatta siitä, mitä tehdään, kun hälytys tulee, Lassila kertoo.
Päivän aikana ilmoitusten määrä vaihtelee. Puhelinlangat käyvät kuumimpina toukokuusta syyskuulle.
– Kiireisimmillään puhelin soi solkenaan. Eläinpelastusyksikkö on pelastuslaitoksen yksi vilkkaimmin liikkuvista yksiköistä kesäaikaan, Lassila selvittää.
Jätämme lokin villieläinsairaalaan ja suuntaamme syömään. Juuri kun saamme lautaset eteemme, puhelin soi. Avuntarvitsija on Lassilalle tuttu.
– Valkoposkihanhista tulee soittoja lähes päivittäin, hän toteaa.
Pelastusyksikkö hyppää jälleen pelastusautoon suunnaten kohti pelastettavaa.