Palomiehet hälytettiin paikalle palaneen käryn takia Belgiassa – sitten selvisi hajun yllättävä syy

Palomiehet hälytettiin selvittämään syytä asunnossa leijailevalle palaneen kärylle. Lämpökameran avulla selvisi, että syynä oli ylikuumentunut ja jo osittain sulanut vibraattori. Tapauksesta kertoo muun muassa New York Post.

Belgian Turnhoutissa palomiehille sattui kesäkussa erikoinen pelastuskeikka. Eräs paikallinen nainen oli tehnyt ilmoituksen, koska jossain hänen kotonaan haisi palaneen käry. Palomiehet lähtivät tutkimaan, mistä haju oikein tuli.

Kesti hetki, ennen kuin pelastajat saivat selville, mistä palaneen haju tuli. Palomiehet joutuivat käyttämään syyn selvittämiseksi lämpökameraa.

Selvisi, että palaneen käry johtui eräässä kaapissa olleesta ylikuumentuneesta vibraattorista. Se oli osittain jo sulanut.

Paikallinen media kertoo, että asunnolle ei aiheutunut vahinkoa. 

Kokenut poliisikin yllättyi

Ei ole vielä selvää, mikä oikein aiheutti vibraattorin ylikuumentumisen. 

Palomies Nick Elen kommentoi tapahtunutta medialle:

– Minulla on kokemusta monenlaisista tapauksista, mutta tällaista ei ollut vielä tullut vastaan.

Asukas väittää yllättyneensä löydöstä

Lehtitietojen mukaan nainen olisi esittänyt yllättynyttä siitä, että hänen kotoaan löytyi vibraattori.

– Vau, mikä tuo on? hänen kerrotaan kysyneen.

Vibraattori oli puisessa laatikossa eikä ollut kiinni laturissa, vaikka myös laturi tuntui lämpimältä. Elen kertoo, etteivät he ole varmoja, mitä tarkalleen tapahtui, mutta ainakin jossain vaiheessa vibraattorin patteriin tuli oikosulku.

– Teoriassa silikoni yksinkertaisesti sulaa ja siinä kaikki, mutta jos sellaista laitetta säilytetään jossain palavassa paikassa, kuten tässä tapauksessa puisessa laatikossa, on siinä palovaaran mahdollisuus, hän sanoo.

Elen suosittelee ihmisiä poistamaan laturit pistorasioista siksi aikaa, kun ovat poissa kotoa. Laitteita on myös syytä pitää silmällä ja säilyttää paloturvallisessa paikassa.

Näin sammutat sähköpalon:

Näin sammutat sähköpalon 0:50
Mitä saa ja mitä ei saa tehdä, jos sähkölaite syttyy palamaan?

Lue myös:

    Uusimmat