Paljonpuhuva kuva: "Yhdysvallat muuttuu Natsi-Saksaksi, jos äänestät Joe Bidenia" – hakaristeihin sonnustautunut kaksikko herätti raivoa supermarketissa

Yhdysvalloissa kaksi Walmart-kauppaketjun myymälässä asioinutta asiakasta on saanut porttikiellon kaikkiin ketjun myymälöihin natsimaskien vuoksi. Tapahtuneesta uutisoi muun muassa Business Insider.

Mies ja nainen asioivat Minnesotan osavaltiossa sijaitsevassa Walmartissa kasvoillaan maskit, joihin oli painettu hakaristit. Kaksikon toiminta herätti raivoa paikalla olleissa muissa asiakkaissa.

Natsinaamariin sonnustautunut nainen kiisti olevansa natsi. Hän perusteli maskin pitämistä Joe Bidenin presidenttikampanjan vastustamisella.

Yhdysvaltalaisissa medioissa leviää tapahtuneesta video, jossa eräs asiakas kutsuu kaksikon toimintaa sairaaksi ja muistuttaa toisesta maailmansodasta.

Natsinaamareihin sonnustautuneita kutsuttiin tilanteessa myös epäamerikkalaisiksi.

– En ole natsi. Yritän vain näyttää, mitä tapahtuu, jos äänestät Joe Bidenia presidentiksi. Yhdysvallat muuttuu Natsi-Saksaksi, nainen perusteli maskiaan.

Mies puolestaan jatkoi toteamalla, että jo nyt Yhdysvalloissa eletään sosialistisessa valtiossa.

Biden kannustaa käyttämään maskeja

Joe Biden on kampanjassaan rohkaissut yhdysvaltalaisia käyttämään kasvomaskeja koronan suitsemiseksi. Walmart-ketju puolestaan on vaatinut asiakkaitaan pitämään maskia myymälöissään heinäkuun 20. päivästä alkaen.

Yhdysvalloissa on raportoitu koronapandemian aikana useita tapauksia, joissa asiakkaat ovat roihahtaneet täyteen raivoon asiakaspalvelijoiden kieltäydyttyä palvelemasta asiakkaita, joilla ei ole maskia. Tällaisia tilanteita on sattunut muun muassa kahviloissa.

Lue myös:

    Uusimmat