Ihan oikea talvi on viimein saapunut eteläisimpäänkin Suomeen. Autoilijoiden on hyvä varautua myös kiristyviin pakkasiin ja kerrata, mitä kaikkea kova pakkanen voi auton toiminnalle tehdä.
Autoliitto kertoo tiedotteessaan, että talvikelit ja pakkasten kiristyminen näkyvät sen tiepalvelun vastaanottamien avunpyyntöjen määrässä.
Autoliiton operatiivinen päällikkö Lauri Oksanen nimeää tiedotteessa yleisimmät pakkasesta johtuvat syyt siihen, että tiepalvelu kutsutaan paikalle:
– Akkuongelmat, ovien lukituksen jäätyminen, lukitusjärjestelmän vikaantuminen tai kauko-ohjainavainavaimen paristojen loppuminen ja polttoaineen jäätyminen, hän luettelee.
– Myös sähköiset ohjaustehostimet ottavat melko usein itseensä kovilla pakkasilla. Harvinaista ei ole sekään, että sisäpuhaltimen jäätyminen huurruttaa ikkunat umpeen eikä matkaan voi lähteä, Oksanen jatkaa.
Fiksu välttää akkuongelmat
Moni matka jäisi keskeytymättä pienellä ennakkovarautumisella ja huolenpidolla. Esimerkiksi akun kunto kannattaa tarkastaa ja akku vaihdattaa jo ennen ongelmien ilmenemistä. Akun toimintavarmuutta voi parantaa myös ylläpitolaturilla tai jälkiasenteisella akkulämmittimellä.
– Ylläpitolaturi on hyvä väline akun varaustason ylläpitoon ja akun lataamiseen. Varsinkin lyhyitä matkoja ajettaessa akku kannattaa välillä laittaa lataukseen, vaikka se olisi aivan uusi, Oksanen neuvoo.
Älä mokaa Webaston tai Eberspächerin kanssa
Moni suomalainen vannoo polttoainekäyttöisen lisälämmittimen nimeen. Mukavuutta ja vaivattomuutta pakkasaamuihin tuova laite kuitenkin syö akkua.
Autoliitto ohjeistaa, että autolla tulisi ajaa lisälämmittimen käytön jälkeen vähintään yhtä kauan kuin lämmitin on ollut päällä, jotta akku ehtisi latautua. Vaihtoehtona on käyttää ylläpitolaturia.
– Pelkkien lyhyiden matkojen ajamista kannattaa joka tapauksessa välttää. Esimerkiksi dieselautojen hiukkassuodatin puhdistuu vasta pidemmässä maantieajossa. Jos suodatin tukkeutuu, edessä voi olla kallis huolto, Oksanen sanoo.
Älä aja huuruilla
Talvikeleillä auton polttoainesäiliötä ei pidä ajaa aivan tyhjäksi, sillä tyhjään tankkiin kondensoituu vettä, joka voi jäätyessään aiheuttaa ongelmia. Polttoainekäyttöinen lisälämmitin ei myöskään toimi, jos tankissa ei ole riittävästi polttoainetta.
– Myös kaasukäyttöisissä autoissa kannattaa huolehtia siitä, että bensiinitankissakin on tavaraa, sillä se auttaa käynnistämisessä.
Myös sähköautoilijan on syytä huomioida, että kovilla pakkasilla toimintamatka voi supistua huomattavastikin.
Varaudu kaikesta huolimatta
Matkan katkeamiseen kannattaa joka tapauksessa varautua, vaikka olisikin tehnyt ennalta kaikki varotoimenpiteet. Pakkasella auto kylmenee todella nopeasti, jos moottori sammuu.
– Lämmintä vaatetta kannattaa olla aina mukana, vaikka olisi menossa vain töihin toimistolle. Autossa on oltava heijastinliivit jokaiselle matkustajalle siltä varalta, että autosta pitää nousta ulos. Jos auto jää tienvarteen, pitää varoituskolmio jaksaa viedä riittävän etäälle autosta varoittamaan takaa tulijoita, Oksanen luettelee.
Puhelimeen on myös syytä tallentaa numero, josta saa apua, mikäli auto sattuu jättämään tielle. Myöskään puhelimen varavirtalähde ei ole missään nimessä huono hankinta.
Lähde: Autoliitto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää