A Nightmare on Elm Street, USA 2010. Ohjaus: Samuel Bayer. Käsikirjoitus: Wesley Strick ja Eric Heisserer, Wes Cravenin alkuperäisidean pohjalta. Tuotanto: Michael Bay, Andrew Form. Kuvaus: Jeff Cutter. Leikkaus: Glen Scantlebury. Pääosissa: Jackie Earle Haley, Kyle Gallner, Rooney Mara, Katie Cassidy, Thomas Dekker, Kellan Lutz, Clancy Brown. Kesto: 95 min.
Meille, jotka tiirasimme 1980-luvulla salaa äidiltä kaikki Painajainen Elm Streetillä -väristelyt ja menetimme yöunet viikoiksi, Samuel Bayerin ohjaama uusi päivitys herättää ristiriitaisia odotuksia. Ristiriitainen on lopputuloskin. Kun vanhat tapahtumat jo muistaa, yllätyksiä ei ole tarpeeksi. Toisaalta leffa on lajityypissään ihan mukiinmenevää viihdettä ja mistään mitään tietämättömälle uudelle sukupolvelle varmasti käypä kauhupakkaus. Alkuperäisideahan on harvinaisen tehokas.
Kasoittain jatko-osia versonut Wes Cravenin klassikko kertoo joukosta pikkukaupungin nuoria, joilla on uniongelma: Freddie Krueger -niminen raitapaitainen heppuli, joka hyökkii heti nurkan takaa veitsisormineen, jos silmänsä ummistaa lepoon. Karrelle kärventynyt kehveli kostaa jotakin ammoin tapahtunutta, jossa isien ja äitien synnit siirtyvät jälkipolveen. Unet muuttuvat todeksi ja tappamisen metodit ovat moniaat.
Nätti ja taiteellinen Nancy Holbrook (Rooney Mara) uneksii ilkiöstä, samoin häneen ihastunut nörtti Quentin (Kyle Gallner). Kun parin ympäriltä alkavat kaverit kuolla nukkuessaan, he päättävät yhdistää voimansa ja selvittää, mistä painajaishahmossa on oikein kyse.
Vuoden 2010 versio on periaatteessa hyvin uskollinen alkuperäiselle Elm Streetille, mutta on siinä muutama nykyaikaistuskin. Ensinnäkin pedofiliakeskustelun muututtua 1990-luvulla suoranaiseksi buumiksi aihe liittyy nyt Freddien sadistisen lastentarhasedän hahmoon elimellisesti. Toiseksi vainotut lapsukaiset osaavat sujuvasti käyttää internetiä ja siten löytää vertaistukea ahdistukseensa.
Kruegerina sormiaan kirskutteleva Jackie Earle Haley ei ole yhtä hyvä kuin alkuperäinen Freddie Robert Englund. Jotenkin osoittelevalta truntuu, että Haley esitti pikkukaupungin pedofiiliä myös elokuvassa Little Children (2006).
Samuel Bayerin ohjaus tarjoaa tuttua ja turvallista veriurheilua tyyliin kurkut auki ja suolet pihalle, sekä digitaaliteknologian ryydittämiä erikoisefektejä, joita muuntautumiskykyinen murhaaja vaatii. Ajatus unen ja todellisuuden, tutun ja vieraan sekoittumisesta toimii yhä. Lapsuuden perimmäisiä pelkoja ja torjuttuja muistoja hyödynnetään genren luotettuja perinteitä noudattaen.