Päätoimittajan kommentti: Keskustan kansanedustajia uhkaillaan – sekin kielii puolueen ahdingosta punavihreässä hallituksessa

Yli puolet MTV:n kyselyyn vastanneista keskustan kansanedustajista on kokenut uhkailua kuluneen vaalikauden aikana. Lukema on hätkähdyttävä, selvästi suurempi kuin muilla puolueilla. Se herättää kysymyksen, joutuvatko keskustan kansanedustajat maksamaan liian kovan inhimillisen hinnan siitä, että puolue on mukana vasemmistoenemmistöisessä hallituksessa, kirjoittaa MTV Uutisten päätoimittaja Ilkka Ahtiainen.

105 kansanedustajaa 200:sta vastasi parin päivän varoitusajalla MTV Uutisten kyselyyn, joka koskee kansanedustajien kokemaa uhkailua. Vastausalttiudesta voi päätellä, että aihe on polttava, ei vähiten sen vuoksi, että keskustan kansanedustaja ja entinen pääministeri Juha Sipilä joutui runsas viikko sitten fyysisen väkivallan kohteeksi keskellä Helsinkiä.

Katso koko video hyökkäyksestä tästä: 
MTV Uutisten saama video näyttää Juha Sipilään kohdistuneen hyökkäyksen: Tönäisy suojatiellä, näin ex-pääministeri horjahti 2:10

Vaikka ohikulkijan töytäisy tai lyönti ei MTV:n haltuunsa saaman videon perusteella näytä hirvittävän voimakkaalta, pelottavaa videokuvassa on se päättäväisyys, jolla reppumies lähtee sanaharkan jälkeen Sipilää seuraamaan. Ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen mies lähtee uudelleen Sipilän perään. Mies ilmeisesti peruu aikeensa vasta siinä vaiheessa, kun kuulee Sipilän puhuvan puhelimessa soittamisesta poliisille.

Viime päivinä on julkisuudessa puhuttu paljon siitä, että pahat sanat johtavat ennen pitkää pahoihin tekoihin. Sipilän päällekarkaaja kävi sanoista tekoihin todella nopeasti.

Uhkailevatko omat keskustalaisia?

Sipilään kohdistettu hyökkäys on onneksi ääriesimerkki poliitikkojen kokemasta uhkailusta, emmekä vielä tiedä päällekarkaajan taustoista tai motiiveista mitään. Ne voivat liittyä viime vaalikauteen, jolloin Sipilä oli porvarihallituksen pääministeri. Sipilää ryöpytettiin vasemmistosta tuolloin vailla mitään estoja, mitä pääministeri Sanna Marinkin (sd.) pyyteli oman twiittinsä osalta anteeksi kuluneella viikolla.

Samaan aikaan MTV Uutisten kyselyssä juuri keskustan kansanedustajat kertovat uhkailusta kuluneella vaalikaudella. Keskustan 31 kansanedustajasta kyselyyn vastasi 20, ja heistä 11 ilmoitti kokeneensa uhkailua, joko suullista tai kirjallista. Osuus on selvästi korkeampi kuin muilla puolueilla.

Ilmiö voi hyvin selittyä kotimaisen politiikan perusasetelmalla, joka on tämä: Keskustan asema hallituksessa on periaatteessa vahva, koska sen mukana hallitus seisoo tai kaatuu. Mutta se mikä hallituksessa näyttää vahvuudelta, on heikkoutta opposition edessä. Kokoomukselle ja perussuomalaisille keskusta on iso liikkumaton maalitaulu, johon osuu joka kerta tähtäämättäkin. Jokainen opposition vastustama hallituksen päätös voidaan katsoa keskustan viaksi, sillä eihän näitä päätöksiä ilman keskustaa edes syntyisi!

Saman tyyppisiä ajatuksia on epäilemättä keskustan kentällä, sillä siellä on paljon ihmisiä, joiden mielestä hallitukseen meno oli alun perin väärä päätös.

On siis oletettavaa, että osa keskustan kansanedustajien saamasta uhkailusta tulee omilta tai jo entisiltä omilta. He ovat maaseudun väkeä, joihin iskee suoraan tai välillisesti vaikkapa turpeen energiakäytön alasajo. Asia, jonka toinen hallituspuolue vihreät arvottaa kenties yhdeksi vaalikauden suurimmista saavutuksistaan.

Keskustan kansanedustajia ei käy kateeksi. He ovat puun ja kuoren välissä.

Tiukka kisa maakunnissa läikkyy yli

Toinen kyselyssä esiin nouseva puolue on perussuomalaiset, kuinkas muuten. Puolueen 38 kansanedustajasta kyselyyn vastasi 18, ja heistä 8 ilmoitti kokeneensa uhkailua.

Omalta osaltaan asiasta kertoi puolueen uusmaalainen kansanedustaja Riikka Purra torstaina Ylen A-Studiossa.

Perussuomalaisia tupataan syyllistämään kärjekkäästä kielenkäytöstä ja poliittisten vastustajien härskistä mustamaalaamisesta, mutta sosiaalista mediaa seuraamalla on helppo havaita, että samanlaista kohtelua saavat persut itse. Kuka noidankehän pyöräytti käyntiin – siitä ei enää ota selvää kukaan.

Kiihkeimmät vasemmistopuolueiden jäsenet ja kannattajat pitävät perussuomalaisia mörkönä, jonka kanssa ei voi tehdä kompromisseja. Ei siis ole ihme, että perussuomalaiset kansanedustajat kertovat uhkailusta.

Muiden puolueiden osalta uhkailulukemat ovat pienempiä. Sdp:n 15 vastanneesta 5 raportoi uhkailusta, Rkp:n kuudesta vastanneesta 2. Kokoomuksen 38 kansanedustajasta peräti 26 vastasi, ja heistä 7 oli kokenut uhkailua. Vihreiltä vastauksia tuli 6, heistä yksi ilmoitti uhkailusta. Vasemmistoliitosta 8 kansanedustajaa vastasi, heistä kolmea on uhkailtu. Kristillisdemokraateista 4 vastasi, yksi kertoi uhkailusta.

Kun kuntavaalit nyt lähestyvät, pintaan alkavat pulpahdella poliittiset taisteluparit eri puolilla Suomea. Maakuntien Suomessa juuri keskusta ja perussuomalaiset käyvät monin paikoin armottominta kisaa paikoista kunnanvaltuustoissa ja samalla valtakunnallisesta kuntavaalituloksesta.

MTV:n kysely antaa viitteitä, että nämä paikalliset taistot heijastuvat kansanedustajien työhön ikävällä tavalla.

Lue myös:

    Uusimmat