Touko Aallon eilinen ilmoitus vetäytyä Vihreiden johdosta oli odotettu, mutta samaan aikaan hätkähdyttävä uutinen.
Aallon mukaan hän sairastui masennukseen jo vuosi sitten. Siitä huolimatta hän sinnitteli politiikan hornankattilassa ja puheenjohtajana syyskuuhun asti, ennen kuin uupumus pakotti lepoon.
Poliitikkojen väsymys, uupumus, paineet ja yksinäisyys ovat aiheita, joista ei juuri huudella julkisuuteen. Ne ovat tabuja. Heikkoutta ei voi näyttää. Itsekin muistan edellisten hallitusten ajalta tilanteita, joissa ministeristä on näkynyt selvästi, että pakka on hajoamispisteessä.
Raadollinen laji
Politiikka on raadollinen laji, erityisesti puheenjohtajille. Se on selvää kaikille, jotka ovat järjestelmässä sisällä. Sosiaalisesta mediasta ja kovaksi sanotusta puhekulttuurista huolimatta se ei uusi asia. Tätä todistaa mm. Liisa Jaakonsaari (Sdp) tuoreessa kirjassaan Tarkoitus.
Neljä vuosikymmentä politiikassa vaikuttanut Jaakonsaari kertoo, miten hän joutui eduskuntaan valintansa jälkeen eristetyksi omassa vaalipiirissään Oulussa, koska läpimennyt oli joidenkin mielestä väärä henkilö.
Politiikan tunnetuimpia lainalaisuuksia on, että pahimmat viholliset löytyvät usein samasta vaalipiiristä ja omasta puolueesta. ”Sitä piti varautua aina pahimpaan kuin Mustanaamio, joka nukkuikin toinen silmä auki”, Jaakonsaari kirjoittaa.
Onhan se kummallinen työyhteisö, jossa joutuu koko ajan vainoharhaisesti vilkuilemaan, onko joku tökkäämässä puukolla selkään.