Pääsykoekirja loppu kaupoista, vain e-kirja saatavilla – hakijat ärsyyntyneitä: "Eipä olisi paljon aikaa odotellakaan"

Pitäisikö korkeakoulujen pääsykokeista luopua? 8:19

Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan pääsykoekirjat julkistettiin tänään. Moni hakija on ongelmissa yrittäessään ostaa kirjasta fyysistä kopiota.

Video: Hallituskauden aikana on keskusteltu runsaasti siitä, pitäisikö yliopistojen pääsykokeista jopa luopua kokonaan.

Esimerkiksi politiikan ja viestinnän koulutusohjelman pääsykoekirja, John Deweyn Julkinen toiminta ja sen ongelmat, on myyty loppuun isoista kirjakaupoista.

Pääkaupungiseudun kirjastoilla on hallussaan teosta kuusi kappaletta, joihin on yhteensä 57 varausta.

Tilalle tarjotaan sähköisesti ladattavaa e-kirjaa.

Kirjakaupoissa tarjottiin ei-oota

Tilanne on herättänyt pyrkijöissä ärtymystä ja huolta. Fyysistä kirjaa mielivä ei voi käyttää aikaa jahkailuun, sillä kokeet järjestetään jo noin kuukauden päästä.

Politiikan ja viestinnän ohjelmaan hakeva Sara Holappa on yksi tilanteesta kärsivistä.

– Lähdin aamukuudelta töihin. Kirjat julkistettiin työvuoroni aikana. Pääsin yhdeltä, ja kipaisin Suomalaiseen kirjakauppaan. He sanoivat, että se on kustantajaltakin loppu, Holappa kertoo.

– Akateemisessa kirjakaupassa sanottiin samaa ja kehotettiin ostamaan e-kirja.

Myös huomattava osa muiden ohjelmien hakijoista on joutunut hakeutumaan sähköisen aineiston pariin.

Hakija: "Ihmetyttää"

Tilannetta vaikeuttaa se, että osa e-materiaaleista on tulostussuojattuja. Niitä ei siis voi tulostaa paperille, mikä voi aiheuttaa ongelmia vaikkapa migreenistä kärsiville.

– Olen sitä ikäluokkaa, joka ei ole käynyt lukiota sähköisesti. En ole käyttänyt e-kirjoja aiemmin opiskelussa, Holappa toteaa.

E-kirjojen käyttö on Holapan mielestä myös eriarvoistavaa – kaikilla ei välttämättä ole varaa sähköisiin lukulaitteisiin tai tietokoneisiin.

– Ihmetyttää, että Helsingin yliopiston iso tiedekunta ei mieti tällaista ennakkoon. Voisi vaikka kysellä kustantajalta, minkä kokoinen erä kirjaa on, Holappa suomii.

– Kirjakaupasta sanottiin, ettei uutta painosta ole tulossa. Eipä olisi paljoa kyllä aikaa odotellakaan, kun on kuukausi aikaa lukea, Holappa tuhahtaa.

MTV Uutiset ei tavoittanut Helsingin yliopiston edustajaa kommentoimaan tilannetta.

Korjaus 24.4. klo 14.43: Toisin kuin uutisesta aiemmin kävi ilmi, kirja loppui kirjakaupoista jo 3–4 vuottasitten. Jutun otsikot ja ingressi on korjattu sisällön mukaiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat