Yliopistot eivät ole ehtineet mukautua todistusvalintaan siirtymiseen. Alakohtaisen pääsykoekirjan poistaminen on aiheuttanut sen, ettei osalla kauppatieteiden opiskelijoista ole perusopinnoissa vaadittavia taustatietoja.
Tästä huolimatta haastatelluissa yliopistoissa ei ole tehty eikä olla tekemässä muutoksia peruskurssien sisältöön siirtymisen takia.
Ensi vuodesta alkaen iso osa opiskelijoista valitaan yliopistoihin ylioppilastodistuksen perusteella.
Esimakua suuresta muutoksesta on saatu kauppatieteissä, jossa opiskelijoista 60 prosenttia valittiin todistusvalinnalla jo viime vuonna.
"En ole viitsinyt reputtaa heitä, etteivät kaikki tule uusimaan"
Yliopisto-opettaja Maija Vähämäki Turun yliopistosta kertoo huomanneensa muutaman viimeisen vuoden aikana, että osalla opiskelijoista menevät perusasiat "aivan yli hilseen".
Kurssitulokset tukevat havaintoa. Vuonna 2014 opintonsa aloittaneista opiskelijoista noin kymmenen prosenttia sai Vähämäen kurssista arvosanaksi hylätyn 0:n tai huonoimman mahdollisen arvosanan 1.
Viime vuonna aloittaneilla vastaava prosentti oli 26.
– Ykköset ovat sellaisia rimaa hipoen läpi päässeitä, että en ole viitsinyt reputtaa heitä, etteivät kaikki tule uusimaan, Vähämäki sanoo.
