Pääministeri Rinne ennakoi kiky-sopimuksesta kiistanaihetta syksyn työehtoneuvotteluihin

Pääministeri Antti Rinne paheksui Veikkauksen mainontakohua ja kehotti yhtiötä tarkastamaan prosessejaan 2:20

Pääministeri Antti Rinne (sd.) arvioi kilpailukykysopimuksen (kiky) tuoman työajan lisäyksen muodostavan erityisiä jännitteitä syksyn työehtokierroksella.

– Toivon, että työmarkkinajärjestöt lähtevät keskitetysti hakemaan ratkaisua kysymykseen, jotta se ei tule vaikuttamaan syksyn neuvottelukierrokseen negatiivisesti, Rinne toteaa.

Järjestöt sopivat kesällä 2016, että vuosittainen työaika pitenee keskimäärin 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta. Sopimus toteutettiin työehtosopimusten kirjauksilla. Iso osa tyypillisesti kaksi- tai kolmevuotisista työehtosopimuksista päättyy tulevan syksyn tai kevään aikana.

Eri alojen ja työpaikkojen välillä on ollut suurta vaihtelua siinä, miten kikyyn kuuluvat työajan pidennykset on toteutettu.

Osa työpaikoista on käyttänyt pidennykset täysimääräisesti työntekoon, mutta osassa työpaikkoja kiky-tunnit on käytetty henkilökunnan virkistystoimintaan ja osassa työpaikkoja lisätunteja ei ole tehty lainkaan.

STT:n heinäkuussa haastattelemat työmarkkinajohtajat ennakoivat Rinteen tavoin kysymyksen muodostuvan neuvotteluissa vaikeaksi.

Rinne uskoi työllisyystoimien löytyvän

Lomalta palannut pääministeri kommentoi ajankohtaisia asioita politiikan toimittajille keskiviikkona virka-asunnollaan Kesärannassa. Rinne totesi näkevänsä uhkakuvia erityisesti kansainvälisen talouden kehityksessä ja kauppasodissa.

Rinne sanoi uskovansa, että Suomen työllisyyteen löydetään uusia toimia. Hän piti välttämättömänä, että työllisyysaste nostetaan pitkällä aikavälillä lähelle 80 prosenttia. 

Lue myös:

    Uusimmat