Pääkaupunkiin ensimmäinen kylpylähotelli – Helsingin Hietsun viereen rakennettavan hotellihankkeen taustalla vuosien kiista

Helsingin Taivallahden rantaan rakennetaan kylpylähotelli, jonka hotellioperaattoriksi on alustavasti tulossa Saksassa toimiva Soulmade.

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti asiasta eilen. Päätöstä perusteltiin sillä, että Helsinkiin tarvitaan monipuolisuutta hotellitarjontaan ja kylpylähotellia ei pääkaupungissa vielä ole.

Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto varaa Arcon Vermögensverwaltung GmbH + Co. KG:lle tontin Taivallahden kylpylähotellin suunnittelua varten.

Soulmaden jälkeen suomalaiset yhtiöt voivat astua puikkoihin

Hotellioperaattoriksi tulisi Saksassa toimiva Soulmade, joka Helsingin kaupunginhallituksen mukaan toimii ympäristöystävällisesti ja hyödyntää luonnonmateriaaleja, kuten puuta. Ketjun ensimmäinen hotelli on avattu Müncheniin vuonna 2016 ja se on voittanut useita design-palkintoja.

Tarkoituksena on myöhemmin perustaa erilliset suomalaiset yhtiöt omistamaan ja operoimaan hotellia Soulmadebrändin mukaisesti.

Rohmuaa 1,2 hehtaaria rannalta

Alueella on astunut voimaan asemakaavamuutos vuonna 2009, josta lähtien tontti on ollut osoitettuna kylpylähotellin korttelialueeksi.

Suunniteltu kylpylähotelli rohmuaa 1,2 hehtaarin kokoisen tontin. Pysäköinti tulee olemaan hotellin kellarissa.

Kaupunginhallituksen mukaan hanke on taloudellisesti erittäin haastava, sillä kylpylän osuus vie hotellin kerrosalasta vähintään 35 prosettia ja huoneiden suunnittelu on näin ollen vaikeampaa.

Vuosien kiista takana

Hotellihankkeen taustalla on vuosien kiista, jota on käsitelty eri oikeusasteissa.

Helsingin Sanomien mukaan kiista kylpylähotellista kiersi ensin kaupungin päätöksenteossa ja sitten eri oikeusasteissa vuosia.

Helsingin kaupunkisuunnittelu­lautakunta hyväksyi kylpylähotellin asemakaavan 2004 ja kaupunginvaltuustossa se hyväksyttiin 2007.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi asemakaavan muutoksesta tehdyn valituksen jo 10 vuotta sitten, kesäkuussa 2009. Valituksen kaaduttua Taivallahteen voidaan rakentaa 2–3-kerroksinen kylpylähotelli, jossa on 12 300 kerrosneliömetriä.

Lue myös:

    Uusimmat