Vajaan yhdeksäntuhannen asukkaan Muhos menetti tänään kolme kuntalaista järkyttävässä perhesurmassa. Oman äidin teon myötä henkensä menetti paikallista yläkoulua käynyt nuori sekä vain päiväkoti-ikäinen lapsi.
Muhoksen kunnanjohtaja Jukka Syvävirta kertoo MTV Uutisille kunnan ryhtyneen jo lukuisiin toimiin kuntalaiset pysäyttäneen henkirikoksen seurauksena. Hän on juuri lopettanut kunnanhallituksen kanssa käydyn kokouksen, jossa on sovittu kriisitoimista.
Pienessä kunnassa moni tuntee toisensa. Uutinen on pysäyttänyt.
Uhrien läheisten lisäksi eniten apua tarvitaan paikallisessa yläkoulussa ja päiväkodissa. Molempiin jää huomisaamuna yksi lapsi tulematta.
– Koululla järjestetään mahdollisuus oppilaille ja myös henkilökunnalle keskusteluihin, miten tästä päästään eteenpäin.
– Sama on varhaiskasvatuksessa. Nuorempi menehtynyt oli meillä päiväkodissa päiväkotilapsena.
Lue myös: Näin Oulun perhesurma paljastui: Poliisi tarkasti kadonneeksi ilmoitettuja, kun majoitusliikkeen henkilökunta otti yhteyttä – "Ei epäillä ulkopuolisia"
Teko pysäyttänyt myös kuntapäättäjät
Syvävirta ei tuntenut uhreja henkilökohtaisesti, mutta hiljainen ääni värisee ajoittain. Sanoinkuvaamaton teko on pysäyttänyt kunnanjohtajan ja muut kuntapäättäjät.
– Tämä järkyttää myös luottamushenkilöitä. Vaikka Muhos ei ole ihan pieni, vajaan yhdeksäntuhannen asukkaan kunta, niin aika moni kuitenkin heidät tietää. Tulevan viikon aikana moni törmää siihen, että se olikin tämä muhoslainen perhe, äiti ja kaksi lasta.
Tapahtuneen syistä Syvävirta ei tiedä.
– Tapahtunut mikä tapahtunut, mutta sitä selvitetään sitten pidemmällä kaavalla, mitkä asiat tähän ovat johtaneet. Ne ovat tällä hetkellä arvailuja.
