Oulun epäillyn lapsen raiskauksen 8. epäilty otettiin kiinni Saksassa – kuvan julkaisusta oli apua, ratkaiseva vihje tuli poliisin sisältä

KRP:n rikosylikomisario: Oulun epäillyt seksuaalirikokset ovat vasta jäävuoren huippu 1:33

Oulun poliisin etsimä 25-vuotias mies otettiin tänään kiinni Saksassa muutama tunti sen jälkeen, kun poliisi julkaisi hänestä kuvan tuntomerkkeineen. Miestä epäillään seksuaalirikoksista, jonka uhrina on hieman yli 10-vuotias tyttö.

Video: KRP:n rikosylikomisario: Oulun epäillyt seksuaalirikokset ovat vasta jäävuoren huippu

Poliisi ei kerro tarkemmin, mistä paikkakunnalta ja millaisesta paikasta mies otettiin kiinni Saksassa.

Kuvan julkaisusta oli kuitenkin jonkin verran apua poliisille.

– Tietoa alkoi tulla meille hallinnon sisältäkin kun kuva oli julkaistu ja sitten asiat etenivät nopeasti, rikosylikomisario Markus Kiiskinen Oulun poliisista kertoo.

Vihjeitä ulkomaista

Poliisilla oli jo ennen kiinniottoa epämääräisiä vihjeitä siitä, että epäilty 25-vuotias mies olisi saattanut poistua Suomesta.

– Ne vinkit olivat kuitenkin sen verran epämääräisiä, että niiden pohjalta ei olisi voinut alkaa toimimaan.

Poliisi ehti saada jonkin verran vinkkejä, ennen kuin heiltä tuli tiedote tänään iltapäivällä, että mies on löydetty ja otettu kiinni.

Epäillyn kuvaa ei ollut levitetty Saksassa. Poliisin hallinnon sisällä joku näki kuvan Suomessa ja se johti ratkaisevaan vihjeeseen.

– Poliisin sisällä joku tunnisti epäillyn ja osasi kertoa, että mies on Saksassa. Kun asia oli varma, laitoimme heti tiedotteen, Kiiskinen kertoo.

Epäilty tuodaan Suomeen

Mies on nyt Saksan poliisin hallussa. Hänet tuodaan Suomeen lähipäivinä, niin pian kuin mahdollista.

Miestä aiotaan sen jälkeen vaatia todennäköisin syin vangittavaksi törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäiltynä.

– Toistaiseksi kaikki ne ovat nyt kiinniotettuja, joita meidän on syytä epäillä rikoksesta tässä jutussa. Toki esitutkinta on vasta alkuvaiheessa ja jatkamme sen selvittämistä, onko esimerkiksi tekijöitä tai uhreja lisää.

Rikosjutussa on yhteensä epäiltynä kahdeksan miestä, joista seitsemän on jo vangittu. Kahdeksas vaaditaan vangittavaksi, kun hänet on saatu Suomeen.

Kaikkia miehiä epäillään lapsen törkeästä raiskauksesta. Suurinta osaa miehistä epäillään lisäksi törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Muutamia heistä epäillään myös pahoinpitelystä.

Kaikissa rikoksissa on uhrina sama suomalainen tyttö. Kaikki epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia miehiä.

11.12.2018 kello 19:01, Juttua on muokattu. Jutun yhtä väliotsikkoa on muutettu.

Lue myös:

    Uusimmat