Liittyvätkö moskeijoihin tehdyt vahingonteot Oulun epäiltyihin seksuaalirikoksiin? Uhreiksi joutuneita lapsia kuultu useita kertoja, kaikki epäillyt kiistävät

1:33

Poliisi on tutkinut liittyykö Oulun viiteen seksuaalirikoskokonaisuuteen laajempaa suunnitelmallisuutta tai järjestäytymistä, mutta toistaiseksi sellaista ei ole tullut ilmi. Kaikissa tapauksissa uhrina on alaikäinen tyttö.

Poliisin mukaan nyt vaikuttaa siltä, että tapaukset eivät liity toisiinsa.

– Tämä on iso kokonaisuus, mutta tutkimme näitä erillisinä tapauksina. Meillä on viisi eri rikoskokonaisuutta eikä tässä voida vetää johtopäätöstä, että taustalla olisi laaja rinki, rikosylikomisario Markus Kiiskinen Oulun poliisista kertoo.

– Toki on poikkeuksellista, että samaan aikaan tutkitaan näin montaa samankaltaista rikosta. Sitä, tuntevatko epäillyt tekijät toisensa, emme tiedä.

Tyttö lähempänä 15 vuotta

Laajimmassa jutussa on yhteensä kahdeksan epäiltyä, joista yksi on yhä tavoittamatta. Hän saattaa oleskella Saksassa. Muut epäillyt ovat vangittuina.

– Näyttää siltä, että tämän jutun epäillyt ovat tunteneet toisensa, Kiiskinen sanoo.

Laajinta ja pitkäkestoisinta juttua tutkitaan rikosnimikkeillä törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä raiskaus ja pahoinpitely. Epäillyt teot ovat kohdistuneet alaikäiseen lapseen kuluvan vuoden aikana.

Poliisi ei ole kertonut lapsen tarkkaa ikää, vaan hänestä on puhuttu hieman yli 10-vuotiaana tyttönä.

– Hän on selvästi yli 10-vuotias ja lähempänä 15 vuotta kuin 10 vuotta. Tämän tarkemmin en kerro hänen ikäänsä, Kiiskinen sanoo.

Saksassa aiemmin kiinniotettu yhä tavoittamatta

Poliisi epäilee viidestä rikoskokonaisuudesta yhteensä 12 ulkomaalaista miestä. Tällä hetkellä 10 heistä on tutkintavankeudessa.

Yksi vapautettiin tutkintavankeudesta, koska häntä ei ollut enää tarpeellista pitää vangittuna. Miestä epäillään silti yhä Oulun Tuirassa tapahtuneesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Yksi epäillyistä on yhä tavoittamatta ja hän liittyy laajimpaan tapaukseen. 25-vuotias mies on etsintäkuulutettu kansainvälisesti ja ennen joulua hänet lisättiin Europolin tavoiteltujen ihmisten listalle.

Mies saatiin jo kiinni Saksassa ennen joulukuun puoltaväliä, mutta Saksan poliisi päästi hänet vahingossa vapaaksi. Eri maiden välille tuli tietokatkos.

– Emme tiedä, oliko hän kiinniotettuna Saksassa vai muuten vain kontaktissa poliisin kanssa, Kiiskinen sanoo.

Epäillyt kiistävät

Poliisi on kuulustellut jo useamman kerran seksuaalirikosten uhreiksi joutuneita alaikäisiä tyttöjä ja teoista epäiltyjä miehiä.

– Uhreja on kuultu useita kertoja. Epäiltyjäkin on päästy kuulemaan tarkemmin. Lähtökohtaisesti he kaikki kiistävät teot tai vähintääkin rikosnimikkeet.

Poliisin tietoon ei ole tullut uusia vastaavanlaisia rikosepäilyjä tai uusia uhreja.

– Onneksi ei ole tullut mitään uusia uhreja tai tapauksia ilmi. Esitutkinta näissä jutuissa on pahasti kesken ja jatkuu vielä pitkään, Kiiskinen kertoo.

Ei ilmoituksia pahoinpitelyistä

Poliisi tiedotti joulukuussa, että seksuaalirikosepäilyjen vuoksi tunteet ovat käyneet kuumina Oulussa ja täysin syyttömiä ihmisiä on häiriköity. Ulkomaalaisiin tai siltä näyttäviin ihmisiin oli kohdistunut vihapuheita sekä asiatonta ja jopa uhkaavaa käyttäytymistä.

Tällaista käytöstä on ollut myös ulkomaalaistaustaisia perheitä kohtaan, jotka ovat liikkuneet lastensa kanssa.

Oulun poliisille ei ole joulun aikaan tullut tietoon uusia vastaavanlaisia tapauksia.

– Onneksi esimerkiksi pahoinpitelyrikoksista ei ole tullut ilmoituksia. Joulukuussa tuli sellaista tietoa, että ulkomaalaiset ovat joutuneet halveksunnan, herjaamisen ja tönimisen kohteeksi kaupungilla ja paikallisbusseissa.

– Tilanne ei ole onneksi mennyt vakavampaan suuntaan eikä ilmoituksia tällaisista ole tullut viime päivinä, Kiiskinen kertoo.

Ikkunoita rikottiin

Oulussa tapahtui syksyllä ja joulukuussa kaksi moskeijaan kohdistunutta vahingontekoa, joissa molemmissa moskeijan ikkuna rikottiin. Poliisi selvittääkin nyt, onko vahingonteoilla joku yhteys epäiltyihin seksuaalirikoksiin.

Vahingontekoihin syyllistyneistä tekijöistä ei toistaiseksi ole mitään tietoa. Teot tapahtuivat yöaikaan. 

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja