Saksan poliisi päästi Oulun seksuaalirikoksista epäillyn vahingossa vapaaksi – mies on vangittu poissaolevana ja etsintäkuulutettu kansainvälisesti

Oulun poliisin aiemmin etsimä 25-vuotias mies otettiin viime viikolla kiinni Saksassa muutama tunti sen jälkeen, kun poliisi julkaisi hänestä kuvan tuntomerkkeineen. Miestä epäillään seksuaalirikoksista, jonka uhrina on hieman yli 10-vuotias suomalaistyttö.

Nyt Saksasta tavoitettu mies on kuitenkin päästetty vahingossa vapaaksi. Mies saatiin viime viikon tiistaina kiinni Saksassa ja poliisi otti hänet haltuunsa.

Maiden viranomaisten välisestä tiedon katkoksesta johtuen henkilö oli kuitenkin ehditty vapauttaa Saksassa ennen kuin hänet saatiin siirrettyä Suomeen.

– Tässä tapahtui ikävä vahinko ja Saksan poliisi päästi hänet vapaaksi. Meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten näin pääsi tapahtumaan. Siinä on tullut joku katkos tiedonvälityksessä, rikosylikomisario Markus Kiiskinen Oulun poliisista kertoo.

Etsintäkuulutettu kansainvälisesti

Oulun käräjäoikeus on vanginnut miehen poissaolevana todennäköisin syin epäiltynä törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja törkeään raiskaukseen. Henkilöstä on annettu kansainvälinen etsintäkuulutus.

– Nyt epäiltyä etsitään uudestaan. Olemme toiveikkaita, että hänet saadaan uudestaan kiinni. Pahimmillaan se voi ottaa kuitenkin aikaa, Kiiskinen sanoo.

– Pakko myöntää, että tämä on ikävä ja nolo juttu, mutta minkäs näille tekee. Ei ole ensimmäinen kerta, kun puhutaan maiden välisestä tiedonvälityksestä ja tällaista tapahtuu. Yleensä toki on syytä luottaa siihen, että yhteistyö pelaa ja asiat menee kuten niiden on tarkoitus.

Lue myös:

    Uusimmat