Otto Virtanen jälleen turnausvoittoon ATP-haastajakiertueella! Jämäkkä nousu kuilun partaalta

Suomen Otto Virtanen hallitsi Sveitsissä tenniksen miesten ATP-haastajaturnausta alusta loppuun. Hän kukisti sunnuntaina Luganossa pelatussa kaksinpelin loppuottelussa saksalaisen Daniel Masurin 6–7 (4–7), 6–4, 7–6 (7–3).

Tasainen ottelu kesti kaksi tuntia ja 41 minuuttia.

Virtanen hävisi avauserän katkaisupelissä. Hän kävi kakkoserässä tappion partaalla, kun maailmanlistan 379:s Masur pääsi yrittämään ottelun katkaisua kahdella ottelupallolla johdettuaan Virtasen syöttövuorolla pelein 6–5.

Virtanen (ATP-126) kuitenkin nousi tukalasta tilanteesta pontevilla syötöillä. Suomalainen takoi ottelussa 16 läpisyöttöä, mutta sortui toisaalta yhdeksään kaksoisvirheeseen.

Finaali oli vaikeampi peli kuin viikon aiemmat otteluni. Huomasin heti alusta ettei oma pelini ollut ihan terävimmillään, mutta myös vastustaja pelasi todella hyvin. Hänellä oli tosi selkeä taktiikka, että mitä pitää tehdä ja mitä sitten teki. En päässyt siihen rytmiin oikein kiinni, kun rystyltä tuli slaissia ja kovaa kämmeneltä. Voitto tuntuu aina tosi hyvältä, tästä on hyvä jatkaa kautta. Peli on hyvässä kunnossa ja se, että tänään voitin vaikeuksien jälkeen on iso juttu, Virtanen sanoo Tennisliiton tiedotteessa.

Voiton kolmannen erän katkaisupelissä neljännellä ottelupallollaan ratkaissut Virtanen voitti Sveitsin-turnauksen myös viime vuonna. Hänellä on koossa yhteensä viisi haastajatason turnausvoittoa.

Virtanen on ollut viime ajat hyvässä vireessä. Hän on voittanut kaksi turnausta ja hankkinut lisäksi yhden välieräpaikan.

Lue myös:

    Uusimmat