Mainos

Oscar-voittaja uskoo elokuvanteon tietokoneistumiseen

Puolalaissyntyisellä kokeellisen elokuvan uranuurtajalla Zbig Rybczynskillä on selvä käsitys siitä, mihin suuntaan elokuvanteko on menossa.

Tampereen lyhytelokuvajuhlilla vieraileva Zbig Rybczynski valittelee elokuvantekijöiden konservatiivisuutta, sillä George Lucasin kaltaisia poikkeustapauksia lukuunottamatta ohjaajat ovat olleet verkkaisia tarttumaan uuden teknologian suomiin mahdollisuuksiin.

Rybczynski patistelee elokuvantekijöitä seuraamaan tiiviimmin teknologian ripeää kehitystä. Hän muistuttaa, että tietokoneiden käyttö elokuvanteossa pienentää oleellisesti tuotantoryhmien kokoa ja pudottaa valmistuskustannukset murto-osaan aiemmasta.

-Optinen kamera on hieno keksintö, mutta se on 1800-luvun innovaatio, Rybczynski sanoo.

CIA antoi Oscarin?

Huomenna alkavilla Tampereen lyhytelokuvajuhlilla esitellään kattava läpileikkaus Rybczynskin tuotannosta ulottuen varhaisista kokeellisista lyhytelokuvista 1990-luvun huipputeknologialla toteutettuihin pitempiin teoksiin.

Vuonna 1949 syntynyt Rybczynski opiskeli alun perin kuvataidetta, josta hän siirtyi elokuvaopintojen pariin Lodzin kuuluisaan valtiolliseen elokuvakouluun. Hän voitti Tango-elokuvallaan animoitujen lyhytelokuvien Oscar-palkinnon vuonna 1983. Amerikkalaispalkinto herätti närää Rybczynskin kotimaassa, etenkin kun Itävaltaan muuttanut ohjaaja arvosteli kiitospuheessaan sotatilaan julistetun Puolan johtoa. Eräässä puolalaislehdessä kirjoitettiin, että CIA antoi Oscarin minulle, että kritisoisin julkisesti Puolan tilannetta.

-Minulla on edelleen se lehtileike tallella, Rybczynski kertoo.

Oscar-palkinto helpotti osaltaan Rybczynskin siirtymistä länsimaiden työmarkkinoille, missä hän työllisti itsensä 1980-luvulla muun muassa Simple Mindsin, Pet Shop Boysin, Mick Jaggerin, Lou Reedin ja Yoko Onon musiikkivideoiden tekijänä. Lisäksi puolalaisohjaaja teki vuonna 1986 postuumin, kokeellisen musiikkivideon John Lennonin kappaleeseen Imagine.

1980-luvun lopulla Rybczynski innostui tarkkapiirtotelevisiotekniikasta, jolla hän toteutti myös muutamia pitempiä elokuvia. Vuonna 1990 valmistunut vajaan tunnin mittainen The Orchestra -elokuva sai lukuisia palkintoja, mukaan lukien Emmy-palkinnon parhaista erikoistehosteista.

Taiteilijan ja tiedemiehen välimuoto

Tarkkapiirtotelevisiotekniikasta Rybczynski on edennyt tutkimaan tietokoneiden käyttöä elokuvanteossa. Liikkuvaan kuvaan liittyvä tietokoneohjelmointi on edellyttänyt muun muassa perehtymistä optiikkaan, mekaniikkaan ja fysiikkaan. Viime vuosina Rybczynski ei ole enää tehnyt elokuvia, vaan on keskittynyt ohjelmointipuoleen, millä saralla hänellä on useita patentteja.

-En kutsu itseäni taiteilijaksi, mutta en ole myöskään tiedemies. Olen jotain siltä väliltä, Rybczynski pohtii.

Rybczynski ei ole täysin hylännyt elokuvan tekoa, vaan mielessä pyörivät muun muassa Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -romaanin herättämät ideat sekä ohjaajan nykyisen kotikaupungin Los Angelesin historian pukeminen audiovisuaaliseen muotoon. Rybczynskin mukaan elokuvateknologiassa on vielä paljon kehittymisen varaa. Nykyisellään elokuvat pystyvät tavoittamaan vain murto-osan inhimillisestä kokemusmaailmasta.

-Elokuvissa kahden ihmisen rakkautta ilmaistaan sillä, että he suutelevat kiihkeästi toisiaan. Tämä ei kuitenkaan tavoita ollenkaan sitä, miltä rakkaus tuntuu tosielämässä, Rybczynski havainnollistaa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.