Tietokone- ja konsolipelien ikärajaluokitusten noudattaminen jakaa vanhempien mielipiteitä. Kuvaohjelmalaki kieltää K-18-merkityn pelin myymisen alaikäiselle, mutta peliliikkeiden mukaan osa vanhemmista hankkii pelejä lapsilleen.
Kansallisen audiovisuallisen instituutin erityisasiantuntija Hanna Happo huomauttaa, että aikuisille suunnattujen pelien ostaminen alaikäiselle on lain hengen vastaista.
– Ikäraja koskee sekä kuluttajia että myyjiä. Ne on lainvoimaisia ja sitovia eli ei mitään suosituksia. Se on yhtä sitova kuin esimerkiksi alkoholin tai tupakan alaikäraja, eli vanhempi kyllä toimii väärin, jos jälkikasvulleen tuotteen hankkii.
"En käsitä yhtään, miksi näitä K-18-pelejä pitäisi 10-vuotiaan pelata."
- Jari Sinkkonen, lastenpsykiatri
Hapon mukaan peliliikkeiden tulisikin kieltäytyä myymästä K-18-peliä aikuiselle, jos on selkeästi ilmaistu, että peli menee alaikäisen käyttöön. Lainvastaisesta toiminnasta voi Hapon mukaan koitua myyjälle sakkoja tai jopa vankeusrangaistus. Vanhempia hän muistuttaa aikuisen vastuusta.
– Viranomaisen valtuudet eivät yllä sinne kotiin asti, mutta kannustetaan vanhempia vastuullisuuteen, sillä ikärajojen tarkoitus on suojella lapsia pelien haitallisilta sisällöiltä.
Väkivaltapelaaminen yhteydessä aggressiiviseen käytökseen
Digitaaliset pelit on luokiteltu 3, 7, 12, 16 ja 18 vuoden ikärajoihin, jotka asettaa Pan-European Game Information, eli yleiseurooppalainen PEGI-ikärajaluokitusjärjestelmä. Lisäksi peleissä voi olla sisältömerkintä muun muassa väkivallasta, seksistä, huumeista tai ahdistavuudesta.
Peliliikkeiden mukaan aikuisille suunnattujen pelien myyntikärjessä ovat väkivaltaa sisältävät Grand Theft Auto ja Call of Duty -pelit. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kyseenalaistaa K-18-pelien pelaamisen edes aikuisen seurassa.
– En käsitä yhtään, miksi näitä K-18-pelejä pitäisi 10-vuotiaan pelata. On olemassa 136 tutkimuksen meta-analyysi, jossa on 130 000 lasta ja nuorta, ja siinä yhteenvedossa todetaan, että runsas väkivaltapelaaminen on yhteydessä empatiakyvyn heikentymiseen ja aggressiivisiin mielikuviin ja käyttäytymiseen.
Sinkkonen muistuttaa, että kyseessä on tilastotieto, joten osalle lapsista väkivaltapelit voivat vaikuttaa vahvasti, kun taas toiset eivät ole yhtä alttiita. Hän perääkin laajempaa keskustelua ikärajoista ja niiden noudattamisesta.
Ikärajaluokitus
– Digitaalisten pelien ikärajat on määritelty yleiseurooppalaisen PEGI-luokituksen mukaisesti (Pan-European Game Information)
– Ikärajat ovat 3, 7, 12, 16 ja 18
– Lisäksi pelissä voi olla merkintä väkivallasta, seksistä, ahdistavuudesta huumeista, kielenkäytöstä, uhkapelaamisesta tai syrjinnästä
– Pelin saaman merkinnän syyn voi lukea PEGIn nettisivuilta
Lähde: Ikarajat.fi
Rajoitus jakaa mielipiteitä
Helsinkiläisen Salmion perheessä vanhemmat ovat päättäneet, etteivät lapset pelaa ikärajoitettuja pelejä ennen kuin heillä ikä riittää.
– Minä pidän niitä rajoituksia hyvinä. Joku ammattilainen, joka tietää lasten psykologiasta ja psyykestä, on kuitenkin perehtynyt niihin peleihin. Vanhempien on helppo nojata niihin, toteaa 7 ja 11-vuotiaiden poikien isä Jussi Salmio.
Perheen Ukko-poikaa ei aikuisten pelit tällä hetkellä kiinnosta, mutta hän on tyytyväinen vanhempien päätökseen.
– Se on ihan hyvä asia. Niissä saattaa olla jotain materiaalia, jota minä en saisi nähdä.
Rajan vetäminen voi kuitenkin aiheuttaa kitkaa eri perheiden välille. Sinkkosen mukaan asia on puhututtanut esimerkiksi koulujen vanhempainilloissa.
– Vanhemmat sanovat, että meidän 10-vuotias ei saa pelata näitä, ja toiset sanovat, että mikä sinä olet meidän lapsia kasvattamaan. Olen kuullut jopa, että välit katkeavat.
Keinona esto-ohjelma?
Lapset ja nuoret voivat joutua hankalaan tilanteeseen vanhempien erilaisten näkemysten vuoksi. Lapselle voi olla kiusallista kertoa, että hän ei saa pelata aikuisille suunnattuja pelejä, jos muut kaverit saavat.
Sinkkonen ehdottaa ratkaisuiksi esto-ohjelman käyttöä sekä yhteistyötä perheiden kesken.
– Vanhempien täytyisi keskenään keskustella näistä asioista ja päästä jonkinlaiseen konsensukseen. On kohtuutonta, jos kymmenvuotiaan kotona ei saa pelata yhtään ja kaveripiirissä ei ole mitään sääntöjä.
– Ehkä lapsen kannalta parempi keino on tällainen esto-ohjelma kuin että "mutsi ja faija kieltää".
Lastenpsykiatri myös neuvoo vanhempia ohjaamaan lapsiaan muiden harrastusten pariin.
– Niillä peleillä on valtava potentiaali koukuttaa. Se on samanlainen aivokemiallinen reaktio kuin missä tahansa riippuvuudessa, Sinkkonen kertoo.