Brittilehdet Daily Mail ja Mirror kertovat nuoren brittiopiskelijan tapauksesta, jossa lääkärit eivät aluksi suostuneet hoitamaan aivohalvauksia saanutta parikymppistä, sillä he luulivat tämän olevan humalassa.
Katso yllä olevalta videolta, miten aivoinfarktin voi estää!
– Saatoin vain tuntea, kuinka kasvoni alkoivat pudota. Katsoin vain ystävääni ja sanoin ”auta”. Se oli todella pelottavaa. Yritin avata suuni, mutta se ei toiminut, 20-vuotias Luna Jarvis kertoo Daily Mailin mukaan.
Nainen oli ollut edellisenä iltana juhlimassa ja oireet alkoivat heti aamulla.
Norfolkista, Itä-Englannista kotoisin oleva opiskelija meni yliopistonsa lääkärille, mutta tämä ei huomannut minkään olevan vialla. Oireet helpottivat hetkeksi, mutta kun ne päivän mittaan taas pahenivat, Luna soitti itselleen ambulanssin.
Aivohalvausta ei osattu edes epäillä
Ensihenkilökunta ei huomannut minkään olevan vialla, mutta Luna vietiin kuitenkin varmuuden vuoksi sairaalaan.