Eilen valittiin Suomen edustaja Belgiassa pidettäviin Sommelierien MM-kilpailuihin. Tiukassa kilpailussa voittajaksi selvisi tänä vuonna ravintolapäällikkö Markku Niemi Pastiksesta.
Kolme vuotta sitten Suomi sijoittui MM-kisoissa peräti seitsemänneksi.
Suomen Sommelier yhdistyksen puheenjohtajan Samuil Angelovin mukaan Suomessa on koko joukko huippuammattilaisia ja viineihin hyvin perehtyneitä harrastajia.
– Sommelierin tehtävä on yhdistää asiakkaan halut ja keittiömestarin ajatus. Suomessa on jäätävän hyvä potentiaali MM-kilpailuja silmällä pitäen, sillä me tunnemme viinejä jopa paremmin kuin sommelierit niissä maissa, joissa viinejä viljellään. Suomessa viinejä pääse maistelemaan laajemmin kuin varsinaisissa viinimaissa, kertoo Angelov.
Maisteluosuudessa tunnistettiin vesiäkin
Suomen karsinnoissa oli viisi kilpailijaa. Karsinta koostui teoriaosuudesta, jossa oli 60 kysymystä. Maisteluosuus koostui viinien, oluiden ja alkoholin tunnistamisen lisäksi vesien tunnistamisesta. Kilpailijoiden tuli erottaa toisistaan peräti kahdeksan mineraalivettä.
– Jotta laajasti voi hallita kaiken mitä ravintolassa tarjotaan, pitää lukea ja maistaa, mutta siihen tarvitaan kunnianhimoa oppia kaikkea uutta koko ajan. Tärkeintä on tietenkin intohimo, lisää Suomen MM-edustajaksi valittu Markku Niemi.
Tänä vuonna kilpailuihin osallistui kolme naista ja kaksi miestä. Kolme vuotta sitten Suomea edusti Argentiinassa Heidi Mäkinen Tampereelta.
