Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) toivoo edelleen parannuksia opiskelijoiden toimeentuloon.
Liiton heinäkuun alussa julkaisema kannanotto opiskelijoiden oikeudesta kesälomaan sai poliittisen vastauksen keskiviikkona, kun opetusministeri Li Andersson (vas.) kommentoi aihetta MTV:lle eilen Huomenta Suomessa.
Ministerin mukaan suuria panostuksia opiskelijoiden kesätoimeentuloon ei voida taloudellisten raamien puitteissa tehdä.
– Jäin kaipaamaan konkreettista lupausta siitä, että opiskelijoiden jaksamishaasteiden taustatekijöihin puututaan myös opiskelijoiden toimeentulon kehittämisen kannalta, kertoo SYL:n puheenjohtaja Sanni Lehtinen STT:lle.
Lue myös: Opiskelijoiden kesälomista roihahti kiivas keskustelu – opetusministeri Li Andersson vastaa lomaa haikaileville opiskelijoille: "Suuria parannuksia ei pystytä tekemään"
SYL:n kannanotossa pohdittiin opiskelijoiden oikeutta lomaan ja loma-ajan toimeentuloon. SYL:n mukaan kesätyöt ovat usein opiskelijoille elinehto, jos opiskelija ei suorita kesän aikana opintoja tai vaihtoehtoisesti nosta lainaa tulojensa takaamiseksi.
Kaikille opiskelijoille ei kuitenkaan ole kesäajaksi töitä, eikä toimeentulotuen saaminen ole itsestään selvää. Ratkaisuksi SYL ehdotti kannanotossaan perustuloon siirtymistä.