Opettaja Courtney ei anna läksyjä, koska pitää niitä turhina – muutaman sekunnin sometunnustuksesta hurjasti kritiikkiä: "Olin sokissa, että ihmiset reagoivat negatiivisesti"

Opettaja Courtney White tunnusti TikTokissa, ettei anna läksyjä oppilailleen, jotta näillä olisi aikaa "olla lapsia". Yllättäen naiselle alkoi sataa kritiikkiä.

Teksasilaisen opettajan video herätti keskustelun läksyjen tarpeellisuudesta. Opettaja Courtney White julkaisi TikTokissa lyhyen musiikkiaiheisen videon, jolla kertoi, ettei anna yläkouluikäisille oppilailleen läksyjä.

Uskoo, ettei läksyistä ole hyötyä

Courtneyn mukaan läksyistä ei ole hyötyä, kertoo Insider. Hän haluaisi, että oppilailla olisi myös aikaa olla lapsia.

– Muistan, millaista oli olla oppilas ja tasapainotella kaikkien näiden asioiden kanssa, 27-vuotias Courtney sanoo.

Hän on ollut neljä vuotta opettajana, eikä ole koskaan antanut läksyjä. Insiderille hän kertoi, ettei kokemansa perusteella usko kotitehtävien olevan kovin hyödyllisiä.

– Jos puhut nuorten kanssa, he sanovat "googlasin sen" tai "ai, sain vastaukset ystävältäni" tai "ei minulla ollut aikaa [tehdä läksyjä], koska tein 800 muuta asiaa, jotka täytyy hoitaa sen sijaan, että saisin olla lapsi". Jos läksyjä ei tehdä ajatuksen kanssa kotona, eivät ne täytä oikeaa tarkoitustaan.

Tästä lyhyestä videopätkästä kaikki alkoi. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Läksyjen sijaan Courtney panostaa tunteihin. Jos oppilas haluaa itsenäisesti opiskella lisää, Courtney antaa hänelle vapaaehtoisia tehtäviä. Myös tukiopetusta on tarjolla.

Jos oppilas ei saa tunnin aikana tehtäviä töitä valmiiksi, ne tulee tehdä kotona, mutta Courtneyn mukaan näin ei ole koskaan käynyt.

Sai kritiikkiä, koska ei anna kotitehtäviä: "Olin sokissa"

Courtney julkaisi läksyttömyysvideon hetken mielijohteesta eikä ajatellut, että siitä seuraisi mitään. Nainen oli kuitenkin yllättynyt siitä, että hänen paljastuksensa keräsi paljon negatiivisia kommentteja. 

Kommentoijat ihmettelivät, eikö kotitehtävien tarkoitus ole varmistaa, että nuori oppii; osa piti Courtneyta laiskana ja suomi häntä siitä, ettei hän "valmista oppilaita tosielämään".  Osa koki, ettei hän tee työtään, tai että hän välttelee läksyjä helpottaakseen omaa työtaakkaansa. Courtney sai kritiikkiä jopa muilta opettajilta.

– Olin sokissa, että ihmiset reagoivat negatiivisesti siihen, koska itse ajattelin, että kaikki ajattelisivat "jee, ei läksyjä", Courtney kuvaa.

"Ei ole todisteita siitä, että kotiläksyt tekisivät heistä parempia oppilaita"

Courtney vastasi kritisoijille videolla, jonka jo miljoonat ovat nähneet.  Hän huomauttaa, että osa oppilaista hoitaa koulun jälkeen pikkusisaruksiaan; osa kaipaa unta, ja osa kantaa huolta siitä, ettei kotona ole ruokaa.

– Ei ole todisteita siitä, että kotiläksyt tekisivät heistä parempia oppilaita, Courtney kuvaili videollaan.

Courtney vastasi kritikkiin läksyttömyydestä. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

– Joten jos myös annan heille tuntikausien edestä läksyjä, milloin heillä on aikaa olla lapsia? Koska heillä on aikaa rentoutua? Kun itse pääset töistä, haluat mennä kotiin ja rentoutua, Courtney huomauttaa.

"Vuoden opettaja" ei aio antaa läksyjä jatkossakaan

Courtney teki lopulta toisenkin vastinevideon. Nainen myöntää suutahtaneensa: hän uskoo kommenttien olevan ihmisiltä, jotka eivät ole opetusalalla tai ymmärrä, mitä opettaminen tai oppiminen vaatii.

Courtneyn vastaus kritiikkiin sai kuitenkin pian kehuvia kommentteja. Häntä kutsuttiin jopa vuoden opettajaksi. Courtney huomauttaa, etteivät samat opetustavat sovi kaikille. Hän ei aio antaa läksyjä jatkossakaan.

– He [oppilaat] ovat 14- ja 15-vuotiaita. He tarvitsevat aikaa olla lapsia, hän sanoo.

Courtney kiitteli positiivisten kommenttien antajia. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Lue myös:

    Uusimmat