Onko Vantaalla laputettu autoja luvatta jo 20 vuotta? IL: Oikeus kumosi Keijon parkkisakon yllättävästä syystä

Iltalehti kertoo Vantaan kaupungin pysäköinninvalvonnan sakottaneen autoilijoita parkkipaikalla, jossa sillä ei ole todistettua sakotusoikeutta. Autoja on laputettu kyseisellä parkkipaikalla jo 1990-luvulta lähtien.

Vantaalainen Keijo Kallunki jätti autonsa heinäkuussa 2016 Tikkurilan aseman liityntäpysäköintialueelle, joka sijaitsee Väritehtaankadun päässä. Hänen autonsa oli pysäköity samaan linjaan muiden autojen kanssa, mutta vain osittain asfaltoidun alueen ulkopuolelle hiekalle.

Kallunki löysi tuulilasistaan pysäköintivirhemaksun, vaikka kyseisellä parkkipaikalla ei ollut hänen mukaansa minkäänlaisia pysäköintiä rajoittavia liikennemerkkejä. Ne ilmestyivät paikalle miehen mukaan vasta sen jälkeen, kun hän oli tehnyt parkkisakosta oikaisuvaatimuksen.

Helsingin Sanomille Kallunki kertoi, että maastopysäköinnistä rapsahtanut virhemaksu sai hänet tutkimaan alueen pysäköintisäännöksiä tarkemmin. Lopulta Kallunki vei asian oikeuteen, joka antoi päätöksensä syyskuun lopulla.

Helsingin hallinto-oikeus päätyi lopulta kumoamaan Kallungin pysäköintivirhemaksun, sillä kyseistä aluetta ei ole edes kaavoitettu pysäköintialueeksi, vaan kyseessä on Liikenneviraston omistama rataliikennealue. Kaupungin mukaan sillä on Liikenneviraston suullinen, 1990-luvulta peräisin oleva valtuutus sakottaa alueella, mutta koska se ei pystynyt valtuutuksen olemassaoloa todistamaan, kumosi oikeus virhemaksun.

Vaikka hallinto-oikeus ottikin kantaa vain tähän yhteen tapaukseen, on johtopäätöksen tekeminen Kallungin mukaan yksinkertaista.

– Vantaan kaupunki on sopimuksetta määrännyt virhemaksuja Väritehtaankadun päässä olevalle alueelle yli 20 vuotta, Kallunki kertoi Iltalehdelle.

Vantaan pysäköinninvalvonnan lakimies kertoi Iltalehdelle, että tapauksessa aiotaan hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

***

Renault putosi imatralaiseen kaupunkipuroon 0:20

Lue myös:

    Uusimmat