Onko sinulla perinnöllinen syöpäriski? Näin selvität

Esimerkiksi nuorella iällä suvussa todetut syöpäsairaudet voivat olla merkki siitä, että sinullakin on alttius sairastua perinnölliseen syöpään.


Esimerkiksi jotkin geenivirheet voivat altistaa syövälle, etenkin yhdessä ympäristön ja elintapojen vaikutuksen kanssa. Perinnöllisen alttiuden arvioidaan liittyvän pieneen osaan tavallisista syövistä.

Esimerkiksi rintasyövän perinnöllisyyttä on tutkittu paljon ja havaittu, että noin 5-10 prosenttia rintasyöpätapauksista lienee perinnöllisiä. Alttiutta voi lisätä se, että rinta- tai munasarjasyöpää on todettu lähimmillä sukulaisilla. Lisäksi sairastuminen nuorena, sairastuminen sekä munasarja- että rintasyöpään tai rintasyövän puhkeaminen miehelle voivat olla merkkejä perinnöllisestä riskistä.

Syövän puhkeamista ei tarvitse jäädä pelokkaana odottelemaan, sillä perinnöllisen syövän riskiä voi selvittää tarkemmin esimerkiksi Syöpäjärjestöjen periytyvyysneuvonnassa.


Perinnöllistä syöpäalttiutta on hyvä selvittää, mikäli:
•    kolmella tai useammalla ensimmäisen asteen sukulaisella on rinta- tai munasarjasyöpä ja ainakin yksi tapaus on todettu alle 50 vuoden iässä
•    kahdella ensimmäisen asteen sukulaisella on rinta- tai munasarjasyöpä ja ainakin toisella heistä sairaus on todettu alle 40-vuotiaana tai rintasyöpä on molemminpuolinen tai toinen sairastuneista on mies
•    kahdella ensimmäisen asteen sukulaisella on munasarjasyöpä
•    potilas on sairastunut rinta- tai munasarjasyöpään alle 30-vuotiaana tai hänellä on todettu sekä rinta- että munasarjasyöpä iästä riippumatta


Periytyvyysneuvonnassa syöpään perehtynyt hoitaja laatii ikään kuin sukupuun kartoittaakseen asiakkaan rintasyöpäalttiutta. Perinnöllisyyteen tai syöpätauteihin erikostunut asiantuntijalääkäri arvioi sukutietojen perusteella tarpeen jatkotutkimuksiin tai esimerkiksi geenitesteihin. Periytyvyysneuvonnassa mietitään myös, miten syövän puhkeamista voitaisiin ehkäistä tai miten syövän voi huomata ajoissa.

Lisätietoa perinnöllisyysneuvonnasta saat ottamalla yhteyttä alueesi syöpäyhdistykseen tai Syöpäjärjestöjen valtakunnalliseen neuvontapalveluun.

Lähde Cancer.fi

Lue myös:

    Uusimmat