Olympiavoittaja odotti pelottavaa leikkausoperaatiota – tyrmistyi hoitajien käytöksestä: "Sitä ei voisi kuvitellakaan"

Australialainen uinnin olympiavoittaja Ariarne Titmus oli syyskuussa operaatiossa, jossa häneltä poistettiin kaksi suurehkoa kasvainta oikean puolen munasarjasta. Operaation alla sairaalassa tapahtui kuitenkin jotain sopimatonta.

Kasvainten poisto suoritettiin syyskuun puolivälissä. Titmus oli ennen tuota kärsinyt jo pidempään lonkkakivuista, ja magneettikuvat paljastivat kasvaimen.

– Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät, että luopuisin mistä tahansa ollakseni joskus äiti. Kyseessä on suurin unelmani, joten tämä oli pelottavaa aikaa minulle, Titmus kirjoitti Instagram-tilillään operaatiosta kertoessaan.

– Sellaisina hetkinä miettii pahimpia vaihtoehtoja, ja olin kauhuissani siitä mahdollisuudesta, että menettäisin munasarjan tai tapahtuisi jotain, mikä voisi vaikuttaa haluuni saada lapsia.

Titmus oli onnekas, sillä kasvaimet olivat hyvänlaatuisia ja ne saatiin poistettua kokonaan. Aivan kaikki sairaalassa ei kuitenkaan mennyt putkeen.

Odottaessaan leikkausta siihen varta vasten tarkoitetuissa sairaalan vaatteissa Titmusilta alettiin pyytää yhteiskuvia.

Titmus oli tuossa vaiheessa kauhuissaan edessä olevasta operaatiosta, ja hän pitää sairaalahenkilökunnan toimintaa siksikin täysin sopimattomana.

– Muutamat hoitajat alkoivat pyytää kuvia. Sitä ei voisi kuvitellakaan, että tuollaisessa tilanteessa tapahtuu jotain sellaista.

Kiusallinen kokemus oli syy siihen, että Titmus halusi kertoa operaatiostaan julkisesti.

– Halusin tehdä sen omilla ehdoillani. Ei niin, että asia tulee ilmi jonkun muun kautta.

Titmus, 23, voitti olympiakultaa Tokiossa 2021 sekä 200 metrin että 400 metrin vapaauinnissa. Hänellä on nimissään 200 metrin vapaauinnin pitkän radan maailmanennätys.

Lue myös:

    Uusimmat