Jessican rankka taival: Takana oli jo sydänkohtaus, sydämensiirto, amputaatio ja syöpä – sitten poistettiin kohtukin

Jo 33. ikävuoteen mennessä nuori nainen oli joutunut katsomaan liiankin läheltä sydänkohtausta, sydämensiirtoa, amputaatiota ja imusolmukesyöpää. Kun hän luuli, etteivät asiat voisi mennä enää huonommin, hänen kohdustaan löydettiin syöpäkasvain.

Heti kun Jessica Melore huomasi puhelimeensa tulleet vastaamattoman puhelun ja ääniviestin, hän tiesi jonkin olevan vialla. Vaikka Meloren äiti ei uskonut olevan syytä huoleen, nainen itse tiesi, että tämä ei tulisi päättymään hyvin. Gynekologilla olisi hänelle huonoja uutisia. 

– En voi syyttää äitiäni toiveikkaasta ajattelusta. Viimeisten 17 vuoden aikana hän ja isäni ovat katselleet vierestä, kun olen selvinnyt lähes kuolettavasta sydänkohtauksesta 16-vuotiaana, sydämensiirrosta, jalan amputaatiosta, (joka johtui sydänleikkauksen komplikaatiosta) ja kahdesta erästä imusolmukesyöpää vastaan, nainen luettelee Dr Oz The Good Life -sivuston kirjoituksessaan.

Vaikka nainen on kokenut elämänsä aikana paljon, viimeiset kahdeksan vuotta olivat näyttäneet lupaavilta. Pelko toipumisen keskeytymisestä ja uusista ongelmista olivat asioita, joita koko perhe pelkäsi enemmän kuin mitään. 

Jäljelle jäi vain yksi vaihtoehto

Nainen oli käynyt gynekologin vastaanotolla siinä toivossa, että hän olisi saanut apua kuukautisvaivoihinsa. Kun lääkäri passitti naisen ultraääneen syöpäepäilyn varalta, hänen maailmansa oli murentua. Hän oli käynyt säännöllisesti testeissä, eikä hän sopinut mihinkään riskiryhmään. Hänellä ei voinut olla syöpää. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Testeissä naisen kuitenkin todettiin kärsivän hitaasti etenevästä ensimmäisen asteen endometrioosisesta syövästä. Naiselle annettiin kaksi vaihtoehtoa, joiden riskit olivat lähes yhtä suuret; hormonihoito tai kohdunpoisto.

– Ajattelin, että kohtuni kapinoi. Siitä tässä kaikessa oli kyse. Kaksi parisuhdettani oli päättynyt, sillä en ollut varma, haluanko lapsia. Nyt minun kohtuni huusi minulle: ”Etkö aio käyttää minua? Olen ulkona!”, nainen kertoo ensituntemuksistaan.

Hormonihoitoihin päätymisen jälkeen syövän todettiin kuitenkin edenneen, eikä edessä olisi kuin yksi vaihtoehto; kohdunpoisto.

Yksi päivä muutti naisen elämän suunnan

Ennen operaatiota Melore kertoo etsineensä netistä tietoa muista hänen ikäisistään, jotka ovat joutuneet luopumaan kohduistaan. Suureksi yllätyksekseen nainen huomasi, että kovinkaan moni ei puhunut asiasta avoimesti. Hän päätti, että asioihin oli tultava muutos. Hän puhuisi asiasta, josta liian moni vaikenee.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Leikkauksesta herättyään nainen sai kuulla, että kohdun lisäksi myös hänen munasarjansa oli jouduttu poistamaan.

– Yhtenä päivänä menetin kohtuni, munasarjani ja mahdollisuuteni saada lapsia. Vaikka olen ollut epävarma lapsenhankinnan suhteen, tunsin silti menetystä.  

Huonot uutiset eivät kuitenkaan päättyneet tähän. Kesken perheillallisen nainen sai puhelun lääkäriltä; poistetuista kohdusta ja munasarjoista oli löydetty syöpää, joka oli saattanut levitä myös muualle elimistöön. Nainen joutuisi jälleen käymään läpi rankat kemoterapiahoidot, jotka olivat tulleet hänelle jo liiankin tutuiksi. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Vanhempani jättivät ruokansa syömättä, mutta minä tilasin jälkiruokaa ja nautin joka palasta. En anna syövän pilata persikkapiirakkaani tai elämää. Hiuksia tai ilman hiuksia, päätin, etten anna hoitojen vaikuttaa töihini, seurusteluihini tai mihinkään muuhunkaan, Melore kertoo.

Positiivisuus on auttanut jaksamaan

Kolme ensimmäistä hoitopäivää olivat naiselle todella rankkoja. Pikkuhiljaa elimistö tottui kuitenkin hoitoihin ja Melore alkoi tuntea taas olonsa omaksi vanhaksi itsekseen. Elämä alkoi taas voittaa.

– Noudatin päätöstä löytää elämästäni iloa ja tarkoitusta. Kannustin syöpäpotilaita, pidin itseni kiireisenä töissä ja otin lääkärini siunauksella viime hetken lennon Buenos Airesiin, paikkaan, jossa en ollut koskaan ennen käynyt, viimeisen syöpähoidon 35-vuotissyntymäpäivänään saanut nainen kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Sydänkohtauksen, sydämensiirron, jalka-amputaation ja kolmen syövän jälkeen ennusteeni on hyvä ja aion keskittyä jatkossakin positiivisuuteen.

Vaikka kokemukset ovat vieneet hänen elämästään vuosia ja mahdollisuuden hankkia lapsia, ne ovat tuoneet mukanaan myös paljon hyvää. Nainen kertoo olevansa onnellinen etenkin siitä, että on voinut toimia esimerkkinä kaikille kohtunsa nuorina menettäneille naisille. He eivät ole yksin.

Huomenta Suomessa keskusteltiin tunteista, joita syöpädiagnoosin saaminen oikein herättää.


Lue myös:

    Uusimmat