Olvi vetäytyy Valko-Venäjältä ja lopettaa viennin Venäjälle – "Ajatuksemme ovat sodasta kärsivien ukrainalaisten puolella"
Juomakonserni Olvi vetäytyy Valko-Venäjältä ja lopettaa viennin Venäjälle. Olvi Oyj:n hallitus päätti asiasta tänään.
Olvi kertoo pörssitiedotteessaan tuomitsevansa jyrkästi hyökkäyksen Ukrainaan. Tämän vuoksi Olvi lopettaa viennin Venäjälle ja Valko-Venäjälle sekä keskeyttää investoinnit Valko-Venäjällä ja aloittaa vetäytymisen Valko-Venäjän markkinoilta.
Vetäytymisen toteutuksen suunnittelu aloitetaan samalla, kun huolehditaan henkilöstöstä, tiedotteessa kerrotaan.
– Tilanne Ukrainassa on äärimmäisen vakava ja ajatuksemme ovat sodasta kärsivien ukrainalaisten puolella. Tuomitsemme jyrkästi hyökkäyksen Ukrainaan. Olemme sitoutuneet toimimaan Olvin arvojen mukaisesti, ja tämä on ainoa järkevä päätös pitkäjänteisen ja vastuullisen toiminnan varmistamiseksi, Olvi Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Pentti Hakkarainen sanoo tiedotteessa.
Ukrainan sodan aiheuttaman epävarmuuden ja tänään tehtyjen päätösten takia Olvi myös peruu myös tulosohjeistuksensa tälle vuodelle eikä anna uutta ohjeistusta. Olvin aikaisempi helmikuussa julkaistu ohjeistus oli, että Olvin tilikauden 2022 liikevoiton odotetaan pysyvän hyvällä edellisvuoden tasolla.
Helsingin Sanomat kertoi vielä eilen, että Olvi ei lähde Valko-Venäjältä, vaikka maa tukee Venäjän hyökkäystä. Toimitusjohtaja Lasse Aho perusteli asiaa ”eettisillä ja taloudellisilla syillä”.
Lue myös juttu tiistailta: Nämä suomalaisyritykset ovat ilmoittaneet lopettavansa venäläistuotteiden myynnin
Olvilla on Valko-Venäjällä 840 työntekijää
Olvi-konsernin valkovenäläinen tytäryhtiö Lidskoe Pivo on Lidan kaupungin suurin työllistäjä. Se työllistää 840 ihmistä.
Valko-Venäjän osuus Olvi-konsernin liiketoiminnoista viime vuonna oli noin neljännes, litramääräisestä volyymista 33 prosenttia, liikevaihdosta 21 prosenttia ja liikevoitosta 24 prosenttia.
Olvin viennin arvo Suomesta ja Baltian maista Venäjälle on noin 13,5 miljoonaa euroa. Vienti Lidskoe Pivosta Venäjälle on noin neljännes sen liikevaihdosta.
Aikataulu ja toimet tarkentuvat Olvin mukaan suunnittelun edetessä. Olvi lupaa turvata tytäryhtiön henkilöstön toimeentulon toistaiseksi.
Uusimmat
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:54
MTV seuraa Chilen MM-rallia – Teemu Sunisen autosta paljastui merkittävä vika, Esapekka Lapilta uutta tietoa ulosajostaan
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
Veikkausliigan suursensaation ennätyksellinen putki katkesi
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
20:03
Nähdäänkö terveysongelmista kärsinyt Ozzy Osbourne sittenkin vielä kiertueella? Paljasti vuoden 2024 suunnitelmansa
-
20:00
SM-liigan tähtipelaaja törttöili jälleen itselleen ulosajon – tätä kostoretkeä edelsi kyseenalainen tilanne
-
19:53
Kansainvälinen media: Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
19:45
Aftenposten: Venäjä saattaa valmistella ydinkoetta Pohjoisella jäämerellä
-
19:41
Esapekka Lappi tyrmistyneenä autonromunsa vieressä: "Ei mahdollisuuksia"
-
19:36
Koronan saldoa Suomessa: Kolme miljoonaa rokotetta hukkaan, neljä miljoonaa lahjoituksena köyhempiin maihin
-
19:30
Teemu Pulkkinen palaa jälleen Venäjälle
-
19:14
Ruotsissa puolustusvoimat ryhtyy tukemaan poliisia jengiväkivallan torjunnassa: "Väkivallan aalto vertaansa vailla"
-
19:14
Härski vitsi Ott Tänakin takapuolesta – kammohypyn hurjat voimat paljastaneen virolaistähden pokerinaama petti
-
19:13
Pelastajat hälytettiin auttamaan nuorukainen puusta – turhaan
-
19:12
Niin kaunista! HIFK:n superlupaus kyykytti veskaria – Liiga-uran avausmaali komeaa katsottavaa
-
19:05
Brittijournalisti esittää dokumentissa humalaista naista baarien edustalla – näin sinnikkään ahdistelun kohteeksi haavoittuvassa tilassa oleva voi joutua
-
19:03
Alusvaatemaisuus, militanttiset takit... – näkyvätkö nämä kuumat muoti-ilmiöt pian Suomen katukuvassa? "En hämmästyisi"
-
Lataa lisää