Olli Lindholmin pitkäaikainen ystävä muistaa laulajan empaattisena ja rehellisenä: "Julkisuudessa ei tajuttu, miten helkatin hieno ihminen Olli oli"

Yön kiertuemanagerina useaan otteeseen toiminut Vesa Kontiainen muistaa Olli Lindholmin reiluna ja rehtinä miehenä, joka piti ystävistään huolta.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä menehtyneenOlli Lindholmin hyvä ystävä Vesa Kontiainen muistaa Yön nokkamiehen erityisesti rehtinä miehenä.

Kontiainen toimi Yön kiertuemanagerina kuuden kiertueen aikana. Tämän lisäksi hän on järjestänyt yli 70 Yön konserttia Itä-Suomen alueella. Lindholmia hän kuvailee loistavaksi johtajaksi.

– Kun oltiin konserttisalikiertueella, niin meillä oli aina hiton hyvät puitteet. Olli luotti meihin kaikkiin, että jokainen hoitaa tonttinsa. Se on hyvän johtajan merkki, Kontiainen muistelee MTV Uutisten haastattelussa.

Ystävänä 54-vuotiaana menehtynyt muusikko oli Kontiaisen mukaan äärimmäisen sydämellinen ja empaattinen. Kaksikko keskusteli usein suomalaisen rockin tilasta, mutta Lindholm muisti myös huolehtia ystävänsä hyvinvoinnista. 

– Soiteltiin Ollin kanssa paljon. Hän kyseli, kuinka omassa elämässä menee ja häntä aina oikeasti kiinnosti. Minusta tuntuu, että julkisuudessa ei tajuttu, miten helkatin hieno ihminen Olli oli, Kontiainen kuvailee edesmennyttä ystäväänsä.

– Kun itsellä meni elämässä heikommin, niin Olli kantoi siitä huolta ja soitteli, ei sen olisi ollut mikään pakko, hän jatkaa.

Kontiainen on tehnyt pitkän uran suomalaisen musiikin parissa. Kiertuemanageroinnin ja konserttien järjestämisen lisäksi hän on kirjoittanut kirjoja muun muassa Popedasta ja Hurriganesista.

Hänen mukaansa Yön musiikki on vuosien saatossa muuttunut, mutta rakkaus on aina ollut yksi vallitsevia teemoja yhtyeen musiikissa.

– Olli teki koskettavia lauluja, jotka vetosivat erittäin paljon suomalaisiin ihmisiin. Sellaista musiikkia, että miehetkin pystyvät itkemään, se on ihan sallittua. Romantikkohan Olli kuitenkin aina oli, Kontiainen toteaa.

Pitkään kestäneen ystävyyden varrelta on painunut mieleen lukuisia tarinoita. Yksi niistä sijoittuu vuoteen 2007, kun Yöllä oli kaksi konserttia Tampereella.

Oli sunnuntaipäivä ja kiertuemanagerina Kontiainen oli lähtenyt matkustamaan konserttisalille ensimmäisenä. Hänen autonsa kuitenkin hajosi yllättäen kesken matkan.

– Soitin Ollille, että viitsitkö etsiä jostain minulle hinauspalvelun. Olli sanoi puhelimessa, että ei hän mitään etsi, puoli tuntia ja hän on siinä, Kontiainen kertaa.

Lindholm saapui paikalle ja alkoi hinata kiertuemanagerinsa autoa korjaamolle. Samalla hän soitti autovuokraamolle ja hankki Kontiaiselle vuokra-auton käyttöön, vaikka vuokraamo oli sunnuntain vuoksi suljettu.

– Lopuksi Olli ilmoitti vielä, että pidä kuitti tallessa, bändi maksaa.

Kontiainen sanoo tavanneensa elämänsä aikana lukuisia suomalaisia muusikoita. Lindholm painui mieleen ystävällisyytensä ja vankkumattoman luotettavuutensa vuoksi.

– Olen tavannut kaikki suomalaiset rokkarit ja sen olen sanonut, että Lindholmin Olli oli reiluin, rehdein ja suoraselkäisin mies, mitä tässä maassa musiikkikentässä on ollut. Olli piti aina sanansa, Kontiainen kertoo.

– Mieli on järkkynyt ja suru on suuri. Tuntuu pahalta, mutta ilo ja kunnia oli tuommoinen ukko tuntea, hän päättää.

Lue myös:

    Uusimmat