Olli, 20, kuoli varusmiespalvelussa ajettuaan kohtalokkaan kolarin yökyydin päätteeksi – vanhemmat eivät yrityksistä huolimatta saaneet puolustusvoimia vastuuseen: "Se kyyti maksoi meille poikamme hengen" | MTV Uutiset
1:13Raaseporin tasoristeysturmassa lokakuussa 2017 kuoli kolme varusmiestä ja yksi junan matkustaja
Julkaistu 23.03.2019 08:17
Tiia Palmén
tiia.palmen@mtv.fi
Parikymppinen Olli Alavuotunki menetti henkensä varusmiespalveluksensa aikana vuonna 1995. Tapahtuneesta on kulunut jo 24 vuotta, mutta vanhemmat kokevat edelleen vääryytenä sen, miten heidän poikansa kuolema jätettiin täydellisesti huomioimatta puolustusvoimissa.
20-vuotias Olli Alavuotunki oli vuonna 1995 varusmiespalveluksessa Savon prikaatissa Mikkelissä. Kesäkuussa 1994 alkanut palvelus oli jo loppusuoralla, kun Mikkelissä vietettiin helmikuussa 1995 sotilasläänin vuosijuhlia.
Olli toimi armeijassa autonkuljettajana. Hän oli herännyt tuona päivänä kuudelta ja tehnyt jo aamupäivällä alkaneen vuoronsa.
Yllättäen yhden aikaan lauantain vastaisena yönä hänelle tuli käsky kuljettaa upseeri Mikkelistä upseerikerholta vuosijuhlien jälkeen sadan kilometrin päähän Savonlinnaan.
Nukahti rattiin kohtalokkain seurauksin
Olli lähti kuuliaisesti matkaan ja ajoi luutnantin puolisoineen tämän kotiin Savonlinnaan.
Olli itse ei kuitenkaan koskaan enää saapunut omaan määränpäähänsä. Aamuyöllä kello 4.25 hän nukahti rattiin, törmäsi vastaan tulleeseen kuorma-autoon ja kuoli. Hän oli vain muutaman kilometrin päässä varuskunnasta.
– Olli oli herännyt edellisenä aamuna kuudelta. Hän oli joutunut olemaan hereillä jo lähes vuorokauden ympäri siinä vaiheessa, kun hän nukahti, Ollin äiti Eila Alavuotunki kertoo.
Pääesikunta totesi omassa selvityksessään, että Olli oli saanut nukkua kasarmilla noin kolme tuntia, ennen kuin hänet hälytettiin ajotehtävään. Pääesikunnasta todettiin myös, että Olli oli nukkunut edellisenä yönä normaalit yöunet.
Olli, 20, kuoli varusmiespalvelussa ajettuaan kohtalokkaan kolarin yökyydin päätteeksi – vanhemmat eivät yrityksistä huolimatta saaneet puolustusvoimia vastuuseen: "Se kyyti maksoi meille poikamme hengen"
Olli Alavuotungin kuolemasta kirjoitettiin lehdissä vuonna 1995.
Sairaana viikon ennen kolaria
Äidin mukaan hänen poikansa oli ollut viikon sairauslomalla juuri ennen onnettomuutta.
– Edellisenä viikonloppuna hänellä oli melkein 40 astetta kuumetta ja vein hänet silloin lääkäriin, kun hän oli kotona lomalla.
Tuon viikonlopun päätteeksi äiti vei pojan itse kotoa Hankasalmelta sadan kilometrin päähän Mikkeliin, koska hän ei halunnut sairaan lapsensa matkustavan linja-autolla.
Väsynyt taudin jälkeen
Varuskunnassa Olli meni itse lääkäriin seuraavana päivänä. Poika kertoi äidilleen puhelimessa, että häntä oli moitittu terveyskeskuksessa käynnistä ja istutettu vastaanotolla kahdeksan tuntia.
– Armeijassa Ollia syytettiin siitä, että hän oli lähtenyt sairaana kotiin viikonloppulomalle. Kova kuume nousi kuitenkin vasta yöllä kotona. Hänellä oli kuumeinen keuhkoputkentulehdus, äiti kertoo.
Maanantaina Olli oli siis vielä korkeassa kuumeessa varuskunnassa. Perjantaina oli vuosijuhla, jolloin kohtalokas onnettomuus tapahtui.
– Olli joutui tuona päivänä ympärivuorokautiseen palvelukseen, vaikka hän oli vielä väsynyt taudin jälkeen ja hänellä oli antibioottikuuri meneillään.
Vanhempien mukaan poika ei ollut saanut sairauslomaa koko viikoksi, mutta hänellä oli useammaksi päiväksi vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntapalveluksesta.
Lauantaiaamuna helmikuun 25. päivä 1995 tuttu poliisi tuli Eila ja Risto Alavuotungin ovelle Hankasalmelle. Poliisi kertoi, että heidän poikansa "oli kuollut herrakuskina aamuyöllä kello 4.25".
– Hän sanoi, että Olli oli menettänyt henkensä nokkakolarissa kuorma-auton kanssa, kun hän oli ajautunut väärälle kaistalle.
Vaikka tapahtuneesta on kulunut nyt jo lähes neljännesvuosisata, ei äiti pysty puhumaan siitä vieläkään liikuttumatta.
– Olli oli erittäin lahjakas ja kovakuntoinen poika. Hän meni armeijassa autojoukkoihin, koska hän oli loukannut aiemmin polvensa urheilussa. Ollilla oli kiire opiskelemaan ja hän halusi päästä nopeasti pois armeijasta, Eila Alavuotunki kertoo.
Ollilla oli jo opiskelupaikka valmiina teknillisestä korkeakoulusta Espoosta.
Olli vaihto-oppilasvuonnaan Yhdysvalloissa.
Ilman vakuutusta
Ollilla oli ollut nuorisovakuutus, joka päättyi 20-vuotiaana. Vanhemmat olivat päättäneet, että he ottavat pojalleen uuden vakuutuksen, kun tämä kotiutuu armeijasta.
– Ajattelimme, että kruunu huolehtii kyllä pojistaan ja varusmiespalveluksen jälkeen otamme itse vakuutuksen lapsellemme. Se oli väärin ajateltu, äiti sanoo.
Pojan kuolema ei ollut ainoa suru ja asia, josta vanhempien oli huolehdittava.
– Ensin menetimme lapsemme ja sen jälkeen tuli toinen stressi siitä, miten puolustusvoimissa käsiteltiin asiaa. Meitä vastaan käytettiin kaikkia perinteisiä sodan keinoja: eksytystä, harhautusta ja valehtelua.
Vanhemmat kirjoittivat poikansa kuolemasta myös tasavallan presidentille.
Virheitä ei myönnetty
Vanhemmat taistelivat vuosia siitä, että Ollin kuolema saataisiin riippumattomaan ja rehelliseen poliisitutkintaan. He toivoivat myös, että varuskunnassa olisi myönnetty virhe siitä, että Olli käskettiin yötä vasten ajamaan pitkän matkan.
– Pääesikunnan oma tutkija selvitti asiaa ja sanoi heti, että tuskin tämä menee oikeuteen. Tutkinta oli rajattu, Eila Alavuotunki sanoo.
Tutkinnan lopuksi tutkija totesi, että ajomääräysten osalta ei todettu toimitun ohjeiden vastaisesti. Pääesikunta perusteli ajon laillisuutta vanhoilla, jo kumotuilla lepoaikaohjeilla.
Vanhan ohjeen mukaan ajoa edeltävänä yönä kuljettajalla tuli olla tilaisuus kuuden tunnin yhtäjaksoiseen nukkumiseen.
Ohjeita oli muutettu noin puoli vuotta ennen Ollin kuolemaa.
Uuden, kolarin aikaan voimassaolleen ohjeen mukaan kuljettajalla tuli olla vuorokausittain tilaisuus vähintään kuuden tunnin yhtäjaksoiseen nukkumiseen.
– Ollille oli määrätty kuusi tuntia liian pitkä ajoaika, äiti sanoo.
Varusmiehet eivät tienneet lepoajoista
Alavuotungit joutuivat itse kaivamaan tietoa lepoajoista pääesikunnasta.
Vanhempien mukaan tutkinnassa ei lainkaan selvitetty lepoaikojen rikkomista.
Vanhemmat eivät kuitenkaan antaneet periksi, vaan he kantelivat tutkinnasta ja lähettivät selvityspyyntöjä.
– Voimassaolevia lepoaikoja ei ollut noudatettu ollenkaan. Kirjoitimme asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle.
– Kysyin varusmiehiltä itseltäänkin, tiesivätkö he lainkaan siitä, että jokaisen vuorokauden aikana heillä piti olla kuusi tuntia lepoaikaa. He eivät tienneet. Jos poikamme olisi tiennyt tämän, hän olisi voinut ehkä kieltäytyä autoreissusta.
Tapahtuneesta kirjoitettiin myös eduskunnan oikeusasiamiehelle. Hänelle asiasta kirjoittivat niin vanhemmat kuin Ollin setäkin.
Vaativat henkilökuntaa vastuuseen
Alavuotungit soittelivat tapahtuneen vuoksi puolustusministeriöön ja pääesikuntaan.
Vanhemmat vaativat varuskunnan henkilökuntaa vastuuseen siitä, että nämä olivat käskeneet heidän poikansa kuljettajaksi yöllä, pitkän päivän jälkeen, lepoaikoja rikkoen.
– Joka paikasta meille sanottiin, että poikanne lähti vapaaehtoisesti, äiti kertoo.
Vanhempia loukkasi myös se, että puolustusvoimat vaikeni asiasta.
Olli vanhemmat kirjoittivat kaiken vuosien selvitystyöstä ylös ja he koostivat tapahtumista kirjan.
Apulaisoikeusasiamies ei auttanut
Ollin käyttämä armeijan auto oli vanha ja paljon ajettu. Vanhemmille jäi käsitys, että autoa ei tutkittu kunnolla tutkinnassa.
– Kysyimme asiasta, ja meille sanottiin, että ainoa ehjä asia autossa oli peräluukun kansi.
Vanhemmat odottivat oikeusasiamiestä määräämään ulkopuolisen tutkinnan asialle. Silloinen eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pirkko K. Koskinen ei sitä tehnyt.
– Koskinen hautoi päätöstään yhdeksän kuukautta ja sitten hän antoi sen juuri ennen eläkkeelle jäämistään. Asia jäi sikseen, Eila Alavuotunki kertoo.
Koskinen totesi päätöksessään, että varusmiesten liikenneturvallisuutta koskevia ohjeita tulisi kehittää. Koskisen mukaan kukaan ei kuitenkaan Mikkelin tapauksessa laiminlyönyt velvollisuuksiaan kuljettajan ajokunnon valvonnassa, vaikka ajo tapahtui keskellä yötä.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pirkko K. Koskinen antoi päätöksensä ennen eläkkeelle jäämistään vuoden 1995 lopussa.
Pitkän prosessin aikana vanhemmat saivat osakseen syytöksiä siitä, että he olivat rahaa vailla. Se ei kuitenkaan ollut totta.
– Me halusimme vain tietää, miksi pojallemme kävi näin. Toinen motiivimme oli, että kenellekään muulle ei kävisi samoin.
Puolustusvoimat maksoi vanhemmille pojan hautauskulut, mutta ei mitään muuta. Vanhemmat eivät edes osanneet vaatia muita korvauksia. He kirjoittivat Valtiokonttoriin asiasta, ja sieltä tuli vain toteava vastaus, että mitään ei korvata.
– Meille tuli olo, että poikamme oli kuin roska, joka lakaistiin tieltä. Se oli halpa kyyti upseerille, mutta meille se maksoi poikamme hengen.
Olli haudattiin maaliskuussa 1995 Hankasalmella.
Elämä muuttui
Ollin kuoleman jälkeen Eila ja Risto Alavuotunki olivat kaksi kuukautta sairauslomalla lukion opettajan töistään.
Sittemmin he palasivat töihinsä, mutta elämä ei koskaan palannut ennalleen.
– Ollin kuolema on edelleen erittäin raskas ja kipeä asia. Se on käynyt meidän molempien terveyden päälle. Emme koskaan saaneet puolustusvoimilta rehellisiä vastauksia poikamme kuolemaan johtaneista syistä. Lisäksi kannamme loppuelämän ajan mukanamme surua.
