Helsingin Jakomäestä alkoi 31 vuotta sitten panttivankidraama, joka päättyi kahden ihmiseen kuolemaan. Tuo tapahtuma muutti myös Jussi Makkulan elämän lopullisesti.
Karhu-ryhmän ylikonstaapeli Jussi Makkula, 38, ajeli elokuun 8. päivä vuonna 1986 tyytyväisenä töihin. Päivä oli ollut lämmin, ja ennen työvuoron alkamista hän oli käynyt uimassa Kumpulan maauimalassa yhdeksänvuotiaan Janne-poikansa kanssa.
Pihlajistossa asunut Makkula ajoi Lahden moottoritietä kohti työpaikkaansa, Helsingin keskustassa sijainnutta Pikku-Roban poliisiasemaa. Matkalla tuli vastaan useita poliisiautoja pillit päällä.
– Ajattelin, että Jakomäessä on varmaan tehty pankkiryöstö. Pankkiryöstöt olivat tuolloin tavallisia, Makkula muistelee yli 30 vuoden takaisia tapahtumia MTV Uutisten haastattelussa.
Sitä Makkula ei kuitenkaan voinut kuvitellakaan, että tuon päivän ja sitä seuranneen yön tapahtumat muuttaisivat hänen elämänsä lopullisesti. Makkula kertoo oman tarinansa Elina Järven ja Olga Poppiuksen Elämäni ennen kuolemaa -kirjassa.
"Meillä oli lupa ampua"
Makkulan arvaus osui oikeaan. Kello 13.30 Jorma Kalevi Takala oli ottanut Jakomäen Kansallis-Osake-Pankissa 12 panttivankia. Tilanne oli ainutlaatuinen, sillä Suomessa panttivankeja ei ollut koskaan ennen otettu pankkiryöstöjen yhteydessä.
– Töihin päästyäni tuli tieto, että Jakomäessä on panttivankitilanne. Käskettiin ottaa tavarat mukaan ja lähteä paikalle.
Takala oli aseistautunut katkaistulla haulikolla ja parillakymmenellä kilolla dynamiittia. Makkula sanoo, että heillä oli lupa ampua epäilty, mikäli hän tulee ulos pankista.
– Olisimme pystyneet ampumaan epäillyn, jos hän olisi tullut ulos pankista yksin. Hän tuli pankista kahden naispanttivangin kanssa yhdessä viltin alla. Ei siihen voinut ampua. Päästimme hänet pakoautolla liikenteeseen.
"Panttivangilla oli mahdollisuus paeta"
Takala otti kolme panttivankia: pankissa asiakkaana olleen Jukka Häkkisen sekä pankkivirkailijat Anne Hämäläisen ja Anita Siikasen. Kaappaaja vaati toimittamaan hänelle nopean auton sekä 2,5 miljoonaa markkaa. Poliisin Takalalle toimittama auto ei kelvannut, koska hän arveli siinä olleen seurantalaitteen. Pakoautoksi otettiin pankinjohtajan Volkswagen Passat.
Vierumäellä Passatista loppui bensa, ja autoa kuljettanut Häkkinen pysähtyi tankkaamaan Kesoilille.
– Siellä tilanne olisi voitu lopettaa, mutta ampumiskäsky ei ollut voimassa. Häkkinen sai tankattua autoon vain kahdeksan litraa bensiiniä ennen kuin bensiinipumput suljettiin.
Makkulan mukaan autoa tankanneella miehellä olisi ollut mahdollisuus paeta, sillä Takala oli auton takapenkillä viltin alla piilossa.
– Jos hän olisi ottanut pari kolme askelta, hän olisi päässyt turvaan rekan taakse. En tiedä, miksi hän meni takaisin ajamaan autoa.
Pako päättyi Mikkelin torille
Vierumäeltä matka jatkui kohti Mikkeliä. Ennen Mikkelin keskustaa oli paljon takseja jonossa. Auto pysähtyi taksien taakse, ja poliisit miettivät, että Takala kaappaa taksin. Autolla jatkettiin matkaa kuitenkin Mikkelin torille.
– Ilmoitin monta kertaa poliisiauton kovaääniseen, että pysähtykää, pysähtykää, poliisi haluaa neuvotella.
Lopulta auto pysähtyi Mikkelin torille aivan lääninhallituksen rakennuksen kulmalle. Tuolle paikalle tilanne seisahtui tuntikausiksi. Takala ei missään vaiheessa halunnut neuvotella eikä neuvotellut poliisien kanssa. Ainoastaan autossa olleet naiset keskustelivat poliisin kanssa.
– Hän oli siellä Passatin takapenkillä piilossa viltin alla.
Aamuyöllä räjähti – kaksi kuoli
Vuorokausi oli vaihtunut, mutta tilanne torilla pysyi muuttumattomana. Aamuyöstä tilanne kuitenkin kiihtyi. Autoa alettiin piirittää tiukemmin, jolloin Takala uhkasi räjäyttää Passatin.
– Huudettiin useita kertoja autossa olleille naisille, että tulkaa pois autosta. Yhtäkkiä Hämäläinen avasi Passatin oven ja lähti juoksemaan minua kohti. Otin hänet syliini ja vein hänet turvaan lääninhallituksen rakennuksen kulman taakse.
Hieman ennen puolineljää aamuyöllä räjähti. Takala ja panttivankina ollut 25-vuotias Häkkinen kuolivat. Hämäläinen ja Siikanen selvisivät. Kolmen metrin päässä autosta ollut Makkula loukkaantui hengenvaarallisesti. Vakavia päävammoja saaneella Makkulalla ei ole muistikuvia räjähdyksestä.
"Ilman luotiliiviä en olisi tässä"
– Todennäköisesti olen itse lähtenyt liikenteeseen sieltä kulman takaa kohti autoa ja tässä vaiheessa kaappari on räjäyttänyt auton. Viimeinen muistikuvani on, kun otin autosta juosseen tytön syliini. En muistaisi koko räjähdyksestä mitään vielä tänäkään päivänä, jos minulle ei olisi siitä kerrottu.
Ensimmäiset muistikuvat Makkulalla ovat sairaalasta, kun räjähdyksestä oli kuulunut pari viikkoa. Makkula vammautui vakavasti vain 38-vuotiaana. Oli selvää, että ura poliisina loppui siihen.
– Toinen silmäni sokeutui ja oikea korvani repeytyi irti. Otsa murtui, ja ensimmäiseen muistikeskukseen tuli aivoruhjeita. Molempien korvien tärykalvot puhkesivat. Hauis katkesi ja reisilihaksesta irtosi suuri pala.
Sairaalavuoteessa maatessaan Makkula huomasi helpotuksekseen, että muistamattomuutta lukuun ottamatta hänen päänsä toimi muuten kuin ennen.
– Huomasin, etten ole tullut liian viisaaksi, vaan olen yhtä hullu kuin ennekin, niin silloin kaikki on hyvin.
Räjähdystä seuranneiden kolmen vuoden aikana Makkulalle tehtiin 38 leikkausta. Muun muassa kasvoihin on tehty useita ihonsiirtoja.
– Jos minulla ei olisi ollut luotiliiviä, niin en olisi tässä kertomassa tätä tarinaa.
Selviytymiseen ei uskottu
Räjähdyksen aiheuttama valtava paine repi Passatin kappaleiksi, ja monta sirpaletta iskeytyi melkein läpi Makkulan liivistä. Reidestä poistettiin useita sirpaleita, joista suurin oli kahdeksan senttiä pitkä.
Makkulan selviytymistä ei pidetty todennäköisenä. Puoli viiden aikaan aamuyöllä Makkulan vaimo sai puhelun, jota hän ei koskaan olisi halunnut saada. Puhelimessa hänelle ilmoitettiin miehensä vakavasta loukkaantumisesta, ja että tämä todennäköisesti kuolee.
– Poikammekin oli herännyt yölliseen soittoon. Vaimo oli joutunut kertomaan hänelle, että menetämme ehkä isän.
Huonoista ennusteista huolimatta Makkula jäi henkiin.
– Olin helvetin kovassa kunnossa tuolloin, minulla oli sydän kuin härällä. Verenhukka oli kova, mutta sydän kesti nämä rasitukset. Elämänhaluni oli niin kova, Makkula kertoo MTV Uutisille.
Vuonna 1986 virkatehtävissä traumatisoituneille poliiseille ei ollut tarjolla minkäänlaisia kriisiryhmiä.
– Niiden asioiden kanssa oli aivan yksin. Onneksi olen hyvin avoin luonne ja kerron paljon asioita, en jää synkistelemään. Sen ansiosta olen varmaan selvinnytkin niin hyvin. Asioista kertominen on ollut minulle osa paranemisprosessia. Jos vain joku on jaksanut kuunnella, niin olen näistä asioista aina kertonut.
Jos Makkula ei saanut kriisiapua, ei hän saanut myöskään hänelle kuuluvia korvauksia. Alkoi 11 vuotta kestänyt taistelu korvauksista valtiokonttorin kanssa. Lopulta hän sai korvauksia kivusta ja särystä sekä vuosien ansionmenetyksistä.
"Henkiset vammat eivät parane koskaan"
Makkula pitää valtion toimintaa hyvin epäreiluna.
– Poliisi on yhteiskunnan tukipilari, johon ihmiset turvautuvat. Jos poliisi loukkaantuu työtehtävissä, niin käsitykseni mukaan yhteiskunnan pitää maksaa täysi korvaus, ettei hän joudu vammojen lisäksi vielä rahallisesti kärsimään. Yhteiskunnalle pieni juttu, mutta poliisille ja hänen perheelle se valtava asia.
Makkula on tänään 69-vuotias. Hän sanoo, että vammoille ei mahda mitään, mutta niiden kanssa oppii elämään.
– Vammat on vain hyväksyttävä. Sellaisia asioita en hyväksy, jotka ovat epäoikeudenmukaisia. Se jätti sellaiset henkiset vammat, jotka eivät ikinä parane, hän sanoo viitaten taisteluun korvauksista.
Kun Mikkelissä räjähti, oli Makkulan poika vain yhdeksänvuotias.
– Meillä oli hyvä isä-poika-suhde, harrastimme paljon kaikkea. Tapahtumat ovat vaikuttaneet koko perheeseemme, ei sille voi mitään.
Lähteet: Elina Järvi ja Olga Poppius: Elämäni ennen kuolemaa (Like 2017)