Öljyisellä videollaan kohahduttanut Pete Parkkonen kantaa edelleen harteillaan suomalaisen seksisymbolin viittaa: "Otan taakan vastaan"

Kohta sataa -video nosti Pete Parkkosen koko kansan seksisymboliksi, palaa nyt juurilleen 9:17
Kohta sataa -video nosti Pete Parkkosen koko kansan seksisymboliksi – nyt hän palaa juurilleen

Pete Parkkonen ei kadu Suomea kohahduttaneen Kohta sataa -videon tekemistä.

Muusikko Pete Parkkonen, 30, nousi vuonna 2016 koko Suomen seksisymboliksi julkaisemalla kappaleensa Kohta sataa ja sen kansaa kohahduttaneen musiikkivideon. Parkkonen kertoo kantavansa edelleen mieluusti sitä seksikkään miehen viittaa, joka hänen harteilleen tuolloin asetettiin. 

– Odotin, ettei se oli ihan pieni juttu kun se tulee, mutta se tuli sitten potenssiin sata, mihin se oikeasti meni. Mutta se (tuntuu) todella hyvältä, enkä keksi, että miksi siinä olisi ollut mitään huonoa. 

– Kannan sitä vaikka muiden puolesta, otan taakan vastaan, mies nauraa. 

Parkkonen kertoo videon olevan erityisesti tasa-arvon julistus, sillä hän asetti siinä itsensä rooliin, jossa naisia on nähty vuosikausien ajan musiikkivideoissa. Miehiä sen sijaan ei niin usein. 

– En päivääkään kadu sitä, että se on tehty. 

Muusikko julkaisi perjantaina 21. helmikuuta uuden kappaleensa Voimaa ja valoa. Tyyli on esimerkiksi edellä mainittuun Kohta sataa -kappaleeseen verrattuna erittäin paljon rauhallisempi, mutta Parkkonen on sitä mieltä, että kummatkin kappaleet kuvastavat häntä. 

– Olen todella sosiaalinen ja outrovertti, mutta kuitenkin samaan aikaan rauhallinen. 

– Siinä on oikeastaan hyvin kaksi mun puolta. 


Pete Parkkonen vierailee Putouksessa lauantaina 22. helmikuuta klo 19.30!

Lue myös:

    Uusimmat