Öljyä valuttanut Pösö vietiin korjaamolle, mutta 920 eurolla ei saanut kuin pahan mielen – onko kuluttajalla oikeus odottaa enemmän?

Kuluttajariitalautakunnan mukaan autokorjaamo ei hoitanut hommiaan ammattitaitoisesti.

Kuluttaja vei vuosimallin 2006 Peugeot 407:n huoltoon öljyvuodon vuoksi. Myös automaattivaihteiston toiminnassa oli todettu vikaa. Ulkopuolisen asiantuntijan mukaan öljyvuoto oli vajaat 170 000 kilometriä ajetun ranskalaisauton vaihdelaatikossa.

Tamperelaiskorjaamo veloitti asiakkaalta 920 euroa, mutta vika ei tullut kuntoon. Autoon oli tehty ainoastaan joitain säätöjä, jotka eivät poistaneet ongelmaa. Lisäksi asiakasta kehotettiin seuraamaan mahdollisia vuotoja viikottain.

Mikäli kuluttaja olisi saanut korjaamolta tarkkaa tietoa ongelmasta, olisi hän voinut mahdollisesti vielä perua kaupat autosta. Myyjäyritys on kuluttajan mukaan mennyt sittemmin konkurssiin.

Kuluttaja vaati korjaamolta 920 euron hyvitystä, jota kuluttajariitalautakunta piti kohtuullisena.

Kuluttajariitalautakunta perusteli yksimielistä ratkaisuaan sillä, ettei palvelu ole vastannut sitä, mitä kuluttajalla on ollut oikeus odottaa. Sen mukaan korjaamon tulisi havaita ja korjata auton öljyvuotovika vähemmällä työn määrällä kuin tässä tapauksessa on tehty. Lautakunta katsoi, ettei työtä ole tehty ammattitaitoisesti ja huolellisesti.

Lähde: Kuluttajariitalautakunta


Lue myös:

    Uusimmat