Lääkäri Antti Heikkilän mukaan masennus ei johdu ulkoisista tekijöistä, vaan syyt löytyvät usein omasta itsestä.
– Usein masennus johtuu siitä, miten jäsennämme tämän maailman, painottaa lääkäri Antti Heikkilä.
Ihmisellä voi olla virheelliset odotukset ja vaatimukset itseä kohtaan, ja ne eivät toteudukaan todellisuudessa.
– Meissä kaikissa on tätä pientä lasta, joka ajattelee, että mulle kanssa. Silloin tulee pettymysten kierre, joka ruokkii ristiriitaa. Ihminen joutuu kierteeseen, jossa mieli hautautuu synkkien pilvien alle, selventää Heikkilä
– Ihmiset ajattelevat, että masennus johtuu jostakin muusta, kuten pahasta maailmasta, eivätkä ajattele, että heillä on liian suuria vaatimuksia jonkun asian suhteen. Asiat ovat aina kipeitä, mutta niihin kiinnittyminen johtaa vain synkkenevään kierteeseen.
Elämä on kestettävä
Antti Heikkilä painottaa, että elämän menetykset on kestettävä. Suru vie aikansa, mutta elämän on silti jatkuttava.
– Jos joku asia jää vaivaamaan, on kyseessä neuroosi, joka pitää selvittää. Psykoanalyyseissa ja -terapiassa kehotetaan käymään näiden asioiden kimppuun.
Psyykeen tutkiminen on Heikkilän mukaan äärimmäisen mielenkiintoista. Elämän solmukohtien tunnistaminen antaa enemmän liikkumatilaa.
– Moni toistaa samoja erehdyksiä elämässään. Se ei johdu muista vaan itsestä. Jos ymmärtää tämän, on jo pitkällä.
Ratkaisu on siinä, millä tavalla pystymme menemään eteenpäin vaikeuksista sekä siinä, miten olemme elämämme ymmärtäneet ja millaisen asenteen ottaneet.
Silloin mennään lapsuuteen. Lapsuutta ei kuitenkaan tule syyttää elämänsä ongelmista.
– Lapsuudessa ei määrää se, miten sinua on kohdeltu, koska ei ole ideaalisuhdetta joka määrittelisi onnistuneen lapsuuden. Mutta se, miten olet itse hahmottanut elämäsi, määrittelee sen, miten suhtaudut elämään nyt. Pystytkö käsittelemään ja muuttamaan asioita? Heikkilä kysyy.
Lapsuuden kurjuuksien ei tarvitse toistua
Heikkilä kertoo esimerkin kriisipsykiatri Boris Cyrulnikista.
– Cyrulnik on kriisipsykiatri, joka käy sota-alueilla ja hoitaa raiskattuja naisia, jotka ovat joutuneet kohtaamaan kauheuksia.
Psykiatrilla itsellään on juutalaistausta, ja hänen vanhempansa vietiin keskitysleiriin. Myös hän joutui 6-vuotiaana keskitysleirille, mutta selvisi sieltä kuin ihmeen kaupalla.
Kun rauha tuli ja Cyrulnik pääsi pois leiristä, hän joutui pahojen kasvatusvanhempien riepoteltavaksi.
– Nyt hän puhuu joustavuudesta eli resilenssistä, kyvystä joustaa. Älä ole koskaan uhri. Jos joudut uhrin asemaan, jäät kierteeseen. Ollaan enemmänkin voittajia ja selviytyjiä.
– Tämänlaista näkemystä haluan tuoda yhteiskuntaan. Täällä valitetaan niin paljon ja syytetään muita pahasta olosta. Lehdet ovat täynnä sosiaalipornoa, kun minä en saanut sitä, ja äiti ja isä olivat sellaisia, Heikkilä kritisoi.
Maailman värit muuttuvat
– Opetus on se, että mikä tahansa tausta perheelläsi on, ja vaikka olisi ollut kuinka kurjaa tahansa, ei se sitä tarkoita, että sinulla tulisi olla kurjaa. Voi olla ideaalisetkin olosuhteet, ja silti käydä niin, että lapset hyppivät seinille. Ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen.
Kaiken ratkaisee ihmisen oma sisäinen valinta. Sen tajuaminen vaatii taitoa.
– Ajatukset ovat linnoittautuneet valituskierteen taakse. Jos haluaa päästä näistä omista kierteistä eroon, kannattaa lähteä tekemään työtä itsensä eteen. Se kannattaa aina, lisää luovuutta ja avaa elämässä jotain ennekokematonta. Jopa ympäröivän maailman väritkin muuttuvat, Heikkilä painottaa.
Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
23:10
Israelin presidentti: Iran on Israelille jatkuva uhka – MTV seuraa
-
22:56
Tässä on illan oikea lottorivi
-
22:54
MTV Tel Avivissa: Israel valmistautumassa kostoiskuun Irania vastaan – "Siitä tulee tehokas"
-
22:51
Arttu Hyryn NHL-kohtalo selvisi
-
21:42
Uutta tietoa pelottavasti tuupertuneesta AC Oulun pelaajasta – tutkimuksista huojentava viesti
-
21:39
Poliisilla etsintä käynnissä kadonneen naisen löytämiseksi Salossa
-
21:39
SM-liigaluotsi ärähti tuomaritoiminnasta – "Uudet säännöt on heitetty romukoppaan"
-
21:36
Keuhkosyövän etenemistä hidastavalle lääkekokeilulle suitsutusta: ”Syöpätutkimuksen kulta-aika”
-
21:20
Mönkijä kaatui kuljettajan päälle kohtalokkain seurauksin Kotkassa
-
21:09
Raimo Helminen ruoski itseään
-
21:00
Masked Singer Suomi -paljastus löi etsivät ällikällä
-
20:41
Upea paluuottelu pisti HIFK-vahdin koville – "Olin niin hapoilla, etten tiedä mitä tapahtui"
-
20:33
Pelottava tilanne Veikkausliigassa: AC Oulun pelaaja tuupertui maahan – ambulanssi kentälle
-
20:25
SM-liigakapteenilta tuskainen purkaus joukkueensa tilanteesta – "Ollaan aika syvällä"
-
20:07
Museot ihmeissään: Yleisöä pitäisi houkutella ja samalla tukea höylätään
-
20:06
Prahan NHL-pelissä kylmäävä taklaustilanne – Erik Haula alusti upean merkkipaaluosuman
-
20:03
Raastaako kumppanin sänki ihosi ruvelle? Älä tee tätä virhettä
-
20:00
Vuosi sitten rakastuneet maajussi-Sami ja Elina edistävät suhdettaan: "Meidän talven suunnitelma"
-
19:34
SM-liigassa ruma murskatappio – ruotsalaisvalmentajan joukkue kyntää karulla tavalla
-
19:33
Missä kaikki ovat? Tutkijat simuloivat mahdollisten muukalaissivilisaatioiden kehitystä ja päätyivät synkkään tulokseen
-
Lataa lisää