Oletko aina myöhässä? Näillä kikoilla pääset ikävästä tavasta eroon

Vaikka ihminen olisi "krooninen myöhästelijä", kierteen voi katkaista. Työtä se kuitenkin vaatii!

Osa meistä on jatkuvasti myöhässä – kaikkialta. Moni lupaa vuodesta toiseen parantaa tapansa, vain lipsahtaakseen takaisin vanhaan kiirehtimistä ja anteeksipyytelyä vaativaan myöhästelyrutiiniinsa.

– Myöhästely on luonteen ja tapojen (luoma) toiminto, kliininen psykologi ja käyttäytymistieteilijä Josh Klapow kuvaa.

Klapow'n mukaan syytä on sekä kasvatuksessa että ihmisessä itsessään: osalle ajan kuluminen on kipeän selvää, toiset taas eivät kiinnitä siihen huomiota, kertoo Huffington Post. Jos lapsuudenkodissa vaadittiin täsmällisyyttä, ihminen on aikuisenakin taipuvaisempi olemaan ajoissa. Klapow kehottaakin ihmistä pohtimaan, saiko tämä lapsena kiitosta siitä, että oli ajoissa, vai kannustettiinko kotona sittenkin rennompaan ajankäyttöön.

Vaikka ihminen olisi "krooninen myöhästelijä", kierteen voi katkaista. Työtä se kuitenkin vaatii!

Ymmärrä myöhästymisesi seuraukset! Klapow'n mukaan aina ajoissa olevat ihmiset ymmärtävät myöhästymisen seuraukset tarkasti.

Toimi näin: Ota kynä ja paperi. Kirjoita ylös asiat, joihin myöhästely on aiemmin johtanut. Ajattele pitkälle ja tarkasti: oletko myöhästynyt tärkeästä tapaamisesta, menettänyt jotain, suututtanut jonkun? Jos myöhästelystä ei seuraa mitään, miksi muuttaisit tapojasi? Kysy perheeltäsi, työkavereiltasi ja ystäviltäsi, miltä myöhästelysi heistä tuntuu – vaikka taidatkin jo tietää vastauksen.

Seuraa tapojasi. Aliaikatauluta itsesi! Aina ajoissa oleva ihminen ymmärtää, mitä voi saada aikaan tietyn ajan puitteissa. Ainaiset myöhästelijät sen sijaan olettavat, että asia X vie vähemmän aikaa kuin mitä se todellisuudessa viekään.

Tee näin: Käytä puhelimen sekuntikelloa ja laske, paljonko aikaa erinäiset asiat elämässäsi vievät. Kauanko oikeasti olet aamulla suihkussa, entä lenkillä koiran kanssa? Jos olet aina myöhässä, oletat luultavasti, että tarvitset vähemmän aikaa kuin todellisuudessa tarvitset: kun viiden minuutin suihku viekin vartin, olet jo kymmenen minuuttia myöhässä. 

Menestyneiden ihmisten ajankäytöstä kirjan kirjoittanut Kevin Kruse kehottaa asettamaan aikarajan tehtäville. Moni on myöhässä toisesta palaverista, koska ensimmäinen palaveri venähti.

Suunnittele etukäteen. Katso reittiohjeet ennen kuin lähdet matkaan, niin, ettei niitä tarvitse kaivaa esiin vasta matkalla. Ennen kuin menet nukkumaan, valitse huomisen vaatteet ja lataa kahvinkeitin valmiiksi. Tylsää, kyllä, mutta olisiko jatkuva myöhästelyn selitteleminen sittenkin tylsempää?

Aseta puhelimeesi muistutus siitä, koska sinun pitää lähteä – ja oikeasti lähde, kun kello soi! Anna ystäväsi siirtää kelloasi hieman eteenpäin, niin, että olet jo lähtiessäsi etuajassa. Klapow'n mukaan tärkeää on tehdä ajasta ja sen hallinnasta tärkeää pikkuhiljaa.

Kun olet ajoissa, joudut joskus odottamaan muita – ja samalla kokemaan, miten loputtoman rasittavaa jatkuva myöhästely on! Se, että vihaat odottelua ja jätät kaiken siksi viime tippaan, on takuuvarma tapa olla jatkuvasti myöhässä. Kun saavut tapaamispaikkaan ajoissa, lue kirjaa, selaa puhelintasi tai soita äidillesi. Kruse itse lähtee aina etuajassa tapaamisiinsa; vaikka matkalla sattuisi kolari tai hän eksyisi, hän ei silti ole koskaan myöhässä.

***


Lue myös:

    Uusimmat