Helsingin keskuspuistossa katseilta suojassa sijaitsee lemmikkien hautausmaa. Ei ole olemassa niin pientä lemmikkiä, etteikö sitä saisi haudata.
Ali, 14.11.1992–4.5.2002.
Olet aina sydämissämme.
Minttu lähti luotani 21.6.2004.
Rakastan sinua, Minttu.
Elämäni suuri rakkaus, Rico
14.2.1996–15.5.1997.
Oma aarteemme Pomppa, 9.12.1965–31.1.1981.
Rakkaus ei koskaan häviä.
Helsingin keskuspuistossa huojuvien mäntyjen juurella sijaitsee lemmikkien hautausmaa. Rakkaan Popen, Pikin, Roosan ja Ruusun viimeiselle leposijalle ei osoita yksikään tienviitta. Silti haudoilla palaa kynttilöitä, ja 1980-luvulla haudatun Miskan haudalla kasvaa tuoreita kukkia.
Tänne päättyy monen lemmikin maallinen vaellus, mutta yhteinen aika ei silti ole lopussa. Jopa 1950-luvulla menehtyneiden pörröisten perheenjäsenten hautoja hoivataan edelleen, rakkaudella.
– Vapaita hautoja on tällä hetkellä noin kymmenen. Kohta alkaa olla se aika, ettei lemmikkejä pystytä hautamaan, kun maa menee routaan, kuvaa Aila Kettunen, Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry:n varainhankkija.
Kettunen on ollut Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen hautausmaan vastaava vuodesta 1997. Hautausmaa on ollut nykypaikallaan vuodesta 1947.
– Hautojen kysyntä on aika tasaista, piikit tulevat mielestäni joulun jälkeen ja syksyllä. Osa lemmikinomistajista siirtää asiaa esimerkiksi joulun tai kesän yli, jos mahdollista.
Jos hautapaikan haluaa hankkia talvella, se onnistuu kyllä. Hautaaminen kuitenkin suoritetaan vasta sitten, kun maa on sulanut.
– Jos lemmikki on jätetty esimerkiksi lääkäriasemalle, haemme sen, ja se tuodaan meille säilytykseen. Keväällä, kun maa on siinä kunnossa, että voimme kaivaa, järjestetään hautajaiset. Kun maa on sulaa, meiltä saa hautauksen viikon sisään lemmikin kuolemasta.
On epätodennäköistä, että lemmikkinsä menettänyt omistaja jäisi ilman hautapaikkaa.
– Vuodesta 1997 en ole kertaakaan joutunut myymään "eioota". Aina on paikka löytynyt, Kettunen sanoo.
Ei liian pientä haudattavaksi
Nykyisin lemmikkejä tuhkataan enemmän kuin ennen. 1990-luvulla myytiin enemmän tuplahautoja – siisi kahta vierekkäistä hautaa yhdessä.
– Yhden haudan leveys noin 58 senttiä ja pituus 98 senttiä. Kun puhutaan yli 23 kilon koirasta, on oltava jo kaksi hautapaikkaa. Tuplahautoja myydään ja kysytään nykyään hyvin harvoin, Kettunen kuvaa.
Yhteen hautaan ilman tuhkausta haudattavan lemmikin maksimipaino on 23 kiloa.
– 23-kiloinenkin voi olla vaikea. Se riippuu siitä, mihin asentoon lemmikki on jäykistynyt. Jos ollaan aivan tassut suorana, se on jo haasteellista. Kun on tuplahauta, on enemmän tilaa asetella, Kettunen sanoo.
Lemmikkihevosenkin saa haudata, mutta se täytyy tuhkata. Olemassa ei myöskään ole niin pientä lemmikkiä, etteikö sitä voisi haudata.
– Hautapaikka maksaa kymmeneksi vuodeksi 120 euroa. Jos on jyrsijälemmikkejä harrastava ihminen, olemme sopineet, että kymmenen vuoden aikana hänen ei tarvitse erikseen maksaa, vaan omalla nimellä olevaan hautapaikkaan voi itse haudata useamman rotan, hamsterin tai marsun. Kani on jo sen kokoinen, että haudan avaaja käy avaamassa haudan, Kettunen sanoo.
"Lakattu kivi kestää myrskyt ja tuulet"
Lemmikin hauta lunastetaan kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Kymmenen vuoden jälkeen hautapaikka ei mene kiertoon, vaan omistaja saa laskun ja mahdollisuuden pitää paikan itsellään myös seuraavat kymmenen vuotta.
– Vanhimmat haudat ovat tällä hetkellä vuodelta 1952, ne ovat pysyneet koko ajan samalla suvulla.
Helsingin eläinsuojeluyhdistys toivoo, että lemmikin viimeinen leposija merkittäisiin esimerkiksi kivellä.
– Se helpottaa kartoittamista, kun tutkimme, pitävätkö tietomme paikkansa. Vuodesta 2000 haudalle on ollut lupa laittaa myös risti, mutta niitä on tuskin kymmentäkään, Kettunen kertoo.
Omistaja hankkii haudalle itse kiven tai muunlaisen muistomerkin. Tarkkoja sääntöjä kiven ulkoasulle ei ole.
– Paljon on hautoja, joille omistaja on tehnyt kiven. Luonnonkiveen maalataan teksti ja laitetaan venelakka päälle. Se kestää myrskyt ja tuulet.
Haudalle saa tuoda kuvia, kynttilöitä, vaikka kuvan lemmikistä. Pensaita ja puita ei kuitenkaan saa istuttaa.
– Meillä on haudanhoito, joka käsittää jouluna kynttilät ja ennen juhannusta asetettavat kukat. Jouluna hautausmaa on hyvin näyttävän näköinen, se on yhtä valomerta, Kettunen sanoo.
Lemmikkien hautausmaa
"Kynttilöitä on palamassa aina, kesät ja talvet"
Kettusen mukaan nykyisin näkee enemmän yksinäisiä lemmikinomistajia, joiden rakas lemmikki kuolee ennen omistajaansa.
– On kamalan riipaisevaa, kun nämä ihmiset jäävät todella yksin. Ikää on sen verran, että he osaavat ajatella asian niin, että kissa voi elää 20 vuotta, mutta he itse eivät enää elä niin pitkään. He eivät ota uutta lemmikkiä. Tällainen omistajakunta on mielestäni lisääntynyt, Kettunen kuvaa.
Ihmisiä muistetaan esimerkiksi pyhäinmiestenpäivänä. Entä eläimiä? Koska on "eläinten muistopäivä"?
– Kyllä kynttilöitä on palamassa aina, kesät ja talvet. Tietysti haudalla käydään pyhäinpäivänä ja jouluna. Kesäisin käydään paljon hoitamassa ja laittamassa kukkia. Se on kaunis ympäristö, jossa on mukava ulkoilla samalla, kun hoitaa hautaa, Kettunen sanoo.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.