Viimeisen leposijan siisteys on omaisen vastuulla – laiminlyödyn paikan hautakivi murskataan

Helsingin seurakuntayhtymä kuulutti viime vuonna noin 300 hautaa hoitamattomuuden vuoksi. Kuulutuksella haluttiin huomauttaa omaisille, että haudalle on tehtävä jotain. Hoitamattomuus voi vielä hautaoikeuden, jolloin hauta siirtyy seurakunnan haltuun. 

Helsingin seurakuntayhtymän Honkanummen hautausmaalla on hautoja, joiden vierustalla on tikun nokassa lappu. Se huomauttaa omaista, joko haudan hoitamattomuudesta tai muistomerkin, tuttavallisemmin hautakiven, tilanteesta.

– Huomautuksia on monen tyyppisiä, on vaarallisia hautamuistomerkkejä, niihin laitetaan sellainen tiedote, että hei ottaisitteko yhteyttä meihin, että pitäisi keskustella siitä, että hautamuistomerkki on vaarallisesti kallistunut ja sitä pitäisi oikaista. Toinen huomautus, joka meillä on nyt käynnissä, on haudan hoitamattomuudesta. Olemme seuranneet täällä hoitamattomia hautoja ja tällä kuulutusmenettelyllä haluemme omaisten tietoon, että hautoja pitäisi hoitaa, kertoo Helsingin seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Risto Lehto

Hän kertoo, että hautojen hoitovastuu on omaisilla ja se kirkkolakiin perustuva säännös.

Mitään suurta ja ihmeellistä ei haudoilla kuitenkaan tarvitse tehdä. Riittää, että hauta on siistissä kunnossa, kesäkukkiakaan ei vaadita, mutta haudan hoitovastuu on omaisella.

– Hautausmaat tulisi hoitaa arvoa vastaavasti, siitä on maininta kirkkolaissa ja me ainakin näemme, että sen pitäisi olla suurin piirtein mukavan näköistä maisemaa eikä ihan pöhekköityneitä hautoja tai puolenmetrin pituista heinää haudoilla, kuvailee Lehto.

Vasta vuosien laiminlyönti voi viedä hautaoikeuden

Soittokierros maan suurimpiin seurakuntiin paljastaa, että käytännöt vaihtelevat seurakunnittain. Hoitamattomien hautojen vuoksi on Espoossa on viimeisten kolmen vuoden aikana päätynyt seurakunnan haltuun 27 hautaa.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä hoitamattomuuden vuoksi päätyi seurakunnan haltuun noin 500 hautaa 1990-luvun lopussa. Ja nyt Helsingissä seurakuntien haltuun on päätymässä noin 150 hautaa.

Yhden kesän hoitamattomuuden vuoksi ei hautaoikeutta kuitenkaan menetä.

– Nämä haudat, jotka olemme laputtaneet, tai kuulutusmenettelyn kautta ilmoittaneet omaisille, niin näitä olemme jo seuranneet useampia vuosia. Vasta vuosien jälkeen lähdemme toimimaan, sanoo Lehto.

Siihen miksi hauta jää hoitamatta on useita syitä, aina se ei edes selviä. 

– Siihen ei välttämättä löydy yksittäisiä vastauksia. Voi olla, että suku on sammunut eli hävinnyt, ei ole ollut lapsia, ei ole enää läheisiä, jotka käyvät haudalla. Voi olla myös, että paikkakunnalta on muutettu pois, sanoo Lehto. 

Hautakivet murskataan

Mikäli hautaoikeuden on jo menettänyt on omaisilla vielä vuoden loppuun asti aikaa hakea hautamuistomerkki pois. Mikäli sitä ei tehdä muistomerkki siirtyy vastikkeetta seurakuntayhtymälle. 

– Keräämme ne talteen ja säilytämme niitä pari vuotta. Joskus voi käydä niin, että omainen haluaakin muistomerkin itselleen. Mutta sen jälkeen me viemme ne murskattavaksi, ettei niistä jää jälkeä mihinkään, sanoo Lehto.


Lue myös:

    Uusimmat