Poikkeuksellisesta koronakesästä johtuen tien päälle on lähdössä monia ensimmäistä kertaa karavaanarielämään tutustuvia suomalaisia.
Kulunut kevät ja edessä häämöttävä poikkeuksellinen kesä ovat saaneet monet kiinnostumaan matkailuajoneuvoista.
Tietynlaisista ajoneuvoista saattaa tulla pulaakin.
Kuluttajia sekä pienyrittäjiä finanssiongelmissa neuvovan FINEn asiantuntija antaa tiedotteessa muutamia vakuutusvinkkejä, jotka on hyvä painaa mieleen ennen loman alkua, jotta matkailu sujuisi vaivatta ja mahdollisten vahinkojen hoitaminen matkalla kävisi helposti.
Tarkista omavastuu
Mikäli olet vuokraamassa matkailuajoneuvoa, tulee aivan ensimmäisenä tarkistaa, mitä vuokraussopimuksessa on sovittu vakuutuksista.
– Yleensä ajoneuvon omistaja huolehtii vakuutuksista. Selvitä myös toimintaohjeita yllättävien tilanteiden varalta ja tarkista vuokraussopimukseen sisältyvän omavastuun suuruus, vakuutusasiantuntija Hanna Salo muistuttaa.
Mikäli tarkoituksena on vuokrata asuntoauton sijaan asuntovaunu, on huomioitava, että oman auton vakuutus ei korvaa vuokravaunulle aiheutuvia vahinkoja, mikäli vaunuun tulee esimerkiksi lommoja tai se varastetaan.
