Nainen iski veitsellä miestä keittiössään – selitti tekoa oikeudessa itsemurhaksi

Kotkalainen nainen iski maaliskuussa vierailulla ollutta miestä veitsellä kaulaan keittiössään, mutta selitti tapauksen itsemurhaksi, kertoo Kymenlaakson käräjäoikeus.

Oikeus antoi asiassa välituomion maanantaina ja määräsi naisen mielentilatutkimukseen ennen asian ratkaisemista. Naista syytetään taposta. Hän kiistää syytteen. Nainen on tuomittu aiemmin taposta sekä useista pahoinpitelyistä ja tapon yrityksistä.

Verta koiranruokapussissa

Nainen kertoi, että hän oli viettänyt miehen kanssa päivän ja illalla he olivat menneet naisen asunnolle. Jossain vaiheessa nainen oli kertomansa mukaan mennyt nukkumaan, herännyt mahdollisesti vessahätään ja mennyt alakertaan. Sieltä hän kertoi löytäneensä miehen kuolleena keittiön lattialta.

Oikeus ei pitänyt kertomusta uskottavana. Oikeuslääketieteellisen lausunnon mukaan se, että mies olisi aiheuttanut vamman itse vasemmalla kädellään, oli mahdotonta ja oikeallakin kädellä erittäin vaikeaa.

Asunnosta löytyi myös yläkertaan johtavilta rappusilta verta, joka oli oikeuden mukaan tullut jostain muusta tapahtumasta kuin miehen kuolemaan johtaneesta vammasta. Verta löytyi myös koiranruokapussista, joka löytyi keittiönkaapin sisällä olleesta roskapussista.

Oikeuden mukaan varteenotettavaa epäilyä naisen syyllisyydestä ei jäänyt. Oikeus määräsi naisen pidettäväksi edelleen vangittuna.

Kun mielentilatutkimus on valmis, käräjäoikeus ratkaisee, mihin rikokseen nainen on syyllistynyt ja onko hän syyntakeinen. 

Lue myös:

    Uusimmat