Mainos

Oikea tekniikka vähentää lannoituksen haittoja

Lietelannan aiheuttamia ympäristöhaittoja voidaan tuoreen tutkimuksen mukaan vähentää oikealla käsittelytekniikalla. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama kolmivuotinen lantatutkimus osoitti, että erityisen multainlaitteen käyttäminen lietelannan levityksessä vähentää tehokkaasti ammoniakkipäästöjä. Myös fosforia pääsi karkuun aiempaa vähemmän.

Tutkimuksen mukaan lietelannan korvaaminen kuivalannalla ei sen sijaan vähentäisi ympäristön rasitusta. Kuivalannan käyttö ei myöskään tulisi viljelijöille halvemmaksi.

Tutkimuksessa selviteltiin sekä karjanlannan ympäristövaikutuksia että sen taloudellista käyttöä. Tutkijat muistuttavat, ettei lanta ole jäte, vaan kotieläintalouden ravinteikas sivutuote. Maatilojen kannattavuus edellyttää kuitenkin myös lannoituksen kustannusten pienentämistä. Lannankäsittelyn kalleimmaksi vaiheeksi osoittautui varastointi. Siksi lietelantaa kannattaisi levittää useampia kertoja vuodessa eli myös kasvukauden aikana. Tämän arvioidaan myös vähentävän keväistä maaperän tiivistymistä, joka on ympäristölle haitaksi. Ympäristön kannalta parasta syyslannoitustapaa halutaan kuitenkin vielä selvittää.

Tutkimus tehtiin vuosina 1995-97 Helsingin, Jyväskylän ja Kuopion yliopistoissa sekä Maatalouden tutkimuskeskuksessa ja Maatalouden taloudellisessa tutkimuslaitoksessa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.